lauantai 30. maaliskuuta 2013

Pikkuveli

Leijonapojalla on nyt pikkuveli!

Sektio tehtiin suunnitellusti viime tiistaina, ja pääosin kaikki meni ihan normaalisti. Toimenpide oli kaiken kaikkiaan kammottava - makaan kauhun kyyneliä valuttaen ja hereillä letkuissa kirkkaiden valojen alla, pystymättä liikkumaan, vatsaa venytetään ja ronkitaan ja imuri imee verta kovalla kohinalla, silmissä mustenee kun yhtäkkiä verenhukka hetkellisesti yltyy - mutta meni ilman sitä verenhukkaa kummempia komplikaatioita eli ns. hyvin ja liukuhihnalla sairaalan näkökulmasta katsottuna. Nyt se on ohi ja lopputuloksena on kolme- ja puolikiloinen ja noin puolimetrinen pötkylä sulaa kultaa.

Pikkuveljellä on samettinen tumma tukka, mustikkasilmät, punainen nenänpää ja mutruhuulet. Se tuoksuu vauvalta, suuttuu jos ruoka ei ole justiinsa huulilla ('yngh' = 'mulla on nälkä', 'hiiÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄ' = 'nyt vittu oikeesti!!!'). Haluaa olla sylissä yötkin läpeensä, päivällä ei juuri viitsi valvoa.

Leijonapoika oli mummolassa ja tuli ylpeänä eilen hakemaan meitä kotiin. Pikkuveli on tuonut Leijonapojalle paljon lahjoja (tulimme siihen tulokseen että mikä tahansa millä päivät nyt saa kulumaan helposti, on sallittua) ja erittäin paljon isän huomiota. Toistaiseksi Pikkuveli on saanut olla aika rauhassa, samoin kuin vauvan rätit ja tutit olohuoneen lelukaaoksen keskellä. Seuraamme mielenkiinnolla mustasukkaisuustilanteen kehittymistä!

Oma vointi on ihan kohtalainen. Raju flunssa iski sopivasti pari päivää ennen sektiota ja saatiin jännittää, joudutaanko leikkausta ehkä siirtämään. Onneksi ei jouduttu, odottaminen oli riittävän piinallista jo ilman lisäaikaakin. Leikkaus meni siis ihan hyvin, haava paranee vaikkakin jomottelee aika ilkeästi ja myös vaikka mistä muualtakin kuin vain haavan kohdalta (yskä ei tässä kohtaa ole ihan toivotuin vieras). Hemoglobiini romahti aika rajusti mutta tilannetta korjattiin jo sairaalassa punasoluilla ja tämänhetkinen uupumus ja heikotus on ihan normaali leikkauksen ja/tai synnytyksenjälkeinen olotila. Vaikea on tottua siihen, että keskivartalossa ei tunnu olevan yhtään toimivaa lihasta jäljellä ja syöminenkin hengästyttää! Nyt siis ohjelmassa toipumista arjen sallimissa rajoissa (kun pakkohan se on jotain ihan pientä hommaa tehdä kun mies hoitaa käytännössä kaiken eikä ehdi jokaista toivettani toteuttaa yhtä kiireellisten tekemättömien listan vaan kasvaessa...), vauvan ihastelua, esikoisen huomioimista - voi kun sen muistaisi paremmin! - ja raa'an kalan sekä pastöroimattomien juustojen syömistä.

Tällä kertaa imetys lähtisi hyvin käyntiin, maito on jo noussut, mutta vauva ei osaa oikeaa imuotetta. Kieli pyörii kitalaessa, suu ei aukea kunnolla ja pää ei taivu taaksepäin. Kaikki nämä taidot siis ovat olemassa mutta vauva ei yhdistä niitä imemiseen. Kuulemma perätilavauvoilla yleistä, kun pää on joutunut olemaan nuokussa viikkotolkulla. Ja nopeasti raivostuvan oloisena ei vauvan vieteri tunnu riittävän harjoitteluun. Pullo kyllä kelpaa ja toimii, kun sen saa syöttäjä ujutettua syvälle suuhun oikeaan kohtaan. Pumppaan pulloon sen mitä tulee ja rintakumin kanssa koetetaan löytää tuntumaa imemiseen. Muutaman nielaisun tänään jo todistin (voi miten se oli musiikkia korville!), mutta muutamasta millistä ei ole ihan ateriaksi asti. Toivon mukaan ote korjaantuu parissa viikossa, kuten sairaalan imetyskoordinaattori ennusti. Ja aika imetyspolille on myös varattu. Kovasti haluaisin imettää, mutta jos vauva kerta kaikkiaan ei opi tai suostu imemään rintaa, joudun miettimään uusiksi motivaationi pumpata pulloon kuukausitolkulla. Ajankäytöllisesti se ei oikein toimi. Pikkuveljen lonkat onneksi todettiin terveiksi, siinä yksi huoli vähemmän!

Jos saisin itse valita, en missään nimessä haluaisi sektiota vaan alatiesynnytyksen - olettaen tietysti että se menisi ns. hyvin - koskaanhan asioiden kulkua ei voi ennalta tietää. Molemmat olen nyt saanut kokea. Vaan näyttää tästäkin toipuvan ihan kohtalaisesti, parin viikon kuluttua olen toivottavasti jo ihan eri ihminen. Nytkin liikkuminen helpottuu päivä päivältä. Kunhan saan vähän etäisyyttä asiaan, uskon että en myöhemmin enää kauheasti pohdi tai muistele sitä miten nämä ihanat pojat on maailmaan saatu. Pääasia että ovat olemassa. Olen niin kiitollinen näistä suloisista lapsistani että pakahdun.

Ajattelin jossain vaiheessa kirjoittavani jäsenneltyjä postauksia alkutaipaleen eri vaiheista. Mutta tajunnanvirraksihan tämä taas meni. Nyt lähden herättelemään yhtä ihan pienen pientä ihmistä ruokailuharjoituksiin. Wish me luck :)

19 kommenttia:

  1. Onneksi olkoon!! Ihanaa ihanaa :)))!
    Ja onnittelut myös toisen lapsen äitiydestä ja siitä, että selvisit synnytyksestä! Kyllä me naiset pystytään, kun palkintona on se kaikkein ihanin- vauva!
    Harmi,että synnytys tuntui sinustakin ikävälle kokemukselle. Olen ihan samaa mieltä, että jos saisin valita, synnyttäisin alakautta. Se synnytyskipu (myös toipumisessa) on jotenkin paljon luonnollisempaa kuin se haavasta tuleva kipu. Olenkin ajatellut, että oli ristiriitainen kokemus kun sektion jälkeiset kivut iskivät ja samalla ajattelin osastolla köllivää vastasyntynyttäni onnella. Samalla hetkellä ehkä kivuliain ja pelottavin olo ja samalla myös onnellisin ikinä.

    Oletpa hienosti osannut nähdä tuon imuotteen vauvallasi, jospa se korjaantuu ja saatte imetyksen sujumaan.

    Voi että kamalasti vielä onnea teille siihen alkuhuumaan ja tökkyrään =)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos! Ihanaa kyllä on nyt <3

      Sektion odottaminen ja sen kokeminen oli pahinta, nyt jälkikäteen ei enää järkytä yhtään niin paljon. Mutta uudelleen en silti enää mene.

      Imuotteen kanssa näyttää olevan iso ongelma. Toistaiseksi siis pumpataan pulloon ja jossain vaiheessa pitää tehdä päätös korvikkeelle siirtymisestä, jos pumppailu vie liikaa aikaa. "Ihmeitä voi tapahtua", totesi kätilö kun kävimme imetyspolilla imuoteongelmaa ratkomassa. Joten vielä on vähän toivoa...

      Alkuhuuma on ollut yllättävän tasaista. Luulen että fyysinen toipuminen vie mehuja sen verran, että pään sekoaminen ei ole ollut merkittävässä roolissa ollenkaan. Vaan on toki itku vähän herkässä, jos sopiva tilanne tulee. Mutta kaiken kaikkiaan aika hyvä fiilis!

      Poista
  2. Onnittelut koko perheelle! Itsellä vielä pari kuukautta la:n. Alatiesynnytyksiä on kaksi takana ja toivonmukaan saan pungertaa tämän kolmosenki omin voimin pihalle. En ole tuohon sektioon oikeastaan enwmpiä perehtynyt, mitä nyt sinun blogista ja parista muista lukenut ja jotenkin ajatus siitä on alkanut karsastamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!

      Toivotaan että saat haluamanlaisesi synnytyksen. Meitä on varmasti molempiin leireihin, myös niihin, joiden mielestä sektio on parempi vaihtoehto. Ja varmasti se onkin jos tiedossa olisi hyvin vaikea synnytys muuten.

      Tsemppiä lopun aikoihin!

      Poista
  3. Oi onnea samettisesta mutruhuulesta, ihanaa! :) <3

    VastaaPoista
  4. Onnea tsiljoonasti ja enemmän! Ihanuutta ja ihmetystä siellä varmasti riittää. Tsemppiä kaikkeen omasta toipumisesta imetyksen harjoitteleluun. Asia varmasti korjaantuu ja onneksi konstejakin on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Toipuminen edistyy päivä päivältä, ja eihän tuo pulloruokintakaan mikään maailmanloppu ole, vaikka kovasti haluaisinkin imettää. Mutta on vielä mahdollisuus että vauva oppisi, vaikkakin nyt pelkkä tissin kaivaminen esiin aiheuttaa massiivisen raivarin ja pullon näkeminen saa pikkuherran lipomaan huuliaan.

      Poista
  5. Kovasti onnea tältäkin suunnalta!

    Ajallinen etäisyys taitaa tosiaan olla se paras lääke, jos synnytyskokemukset pyörivät mielessä. Mutta pyörittelykin on hyvää ja tarpeellista, sillä sekin tuo sitä etäisyyttä ja perspektiiviä.

    Toivottavasti imetys lähtee sujumaan! Mäkin ihailin sun imetysotteenhavainnointikykyä (ai että suomi on ihmeellinen kieli, kun tuostakin sai aikaan komean yhdyssanan). ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!

      Synnytyskokemus sinänsä oli vähän ristiriitainen, koska leikkaus ylipäätään oli tosi ahdistava tilanne, johon en millään olisi halunnut joutua. Mutta sairaalan palvelu ja henkilökunta olivat ihan ihania eikä siinä mielessä mikään jäänyt kaivelemaan. Kuten yllä kirjoitin Bleuen kommenttiin, sektion odottaminen ja kokeminen oli pahinta. Nyt kun se on takana ja toipuminen edistyy, mieli on jo paaaljon parempi.

      Ja kiitos imuotteenhavainnointikykyni kehumisesta :) Kunnia kuuluu kyllä sairaalan imetyskoordinaattorille, joka huomasi asian heti. Meillähän on asiat siinä mielessä hyvin, että jotkut perätilavauvat eivät kuulemma ollenkaan opi imemään ja joutuvat letkuruokintaan. Meidän poika kyllä imee pulloa niin että tutti on rutussa, mutta tissin päälle ei ymmärrä yhtään :/

      Poista
  6. Jeejee! Onnea huimasti koko perheelle!

    Jännä, miten eri tavalla sektionkin voi kokea. Mies ihmettelee edelleen, miten mun syke oli niin rauhallinen koko ajan. En jotenkin osannut yhtään pelätä enkä juuri hermoillakaan. Mut onneksi lopputulos oli teilläkin onnellinen! Muistelen, että toipuminen oli nopeaa, kun se lähti kunnolla käyntiin. Sitä samaa toivon sinne, ja ihania vauvahuuruja myös!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!

      Jos eka synnytys olisi ollut sektio, olisin varmaan ollut vähemmän kauhuissani, kun tavallinen synnytys silloin pelotti. Nyt olisin halunnut sen tyypillisen "helpomman ja nopeamman" alatiesynnytyksen - siis jos olisi mennyt hyvin, mistäs sen tietää. Mutta toipuminen etenee ja mieli on paljon parempi!

      Poista
  7. Hurjasti onnea kaikille teille ja lämmin tervetulotoivotus uudelle pikkuiselle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Hälle on kerrottu blogimaailman terveiset, vastineeksi tuli turahdus :D

      Poista
  8. Voi onnea!!! ihanaa vauvantuoksuista arkea! Toipumisia myös sinulle synnytyksestä ja toivottavasti ruokailuhaasteet helpottaa pian.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Miilu! Imetyksen sujumista toivomme, palaan asiaan blogissa kunhan on jotain uutta kerrottavaa.

      Poista
  9. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  10. Niin siis sikana onnea! Ja onhan ne omatapaisiaan kaikki pienet. Toivottavasti oppii vielä tissille. Mutta pääasia, että on terve ja sopivan ärtyisä (osoittaa luonnetta heti kättelyssä).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos! Luonnetta kyllä taitaa löytyä. Isoveli oli mielestäni vauvana rauhallisempi. Ja nyt se ei ole rauhallinen - millainenhan tästä pienemmästä isona tulee?!

      Poista

Anna tulla jos siltä tuntuu.