Vauvoja ja valmisteluja

Lupasin taannoin kirjoittaa taas jotain positiivista. No nyt on ihania uutisia! Molemmat rakkaat ystäväni saivat viime kuussa tyttövauvan, toinen esikoisensa ja toinen pikkusiskon tomeralle kaksivuotiaalle emännälle. Olen vieraillut molemmissa kodeissa moneen kertaan nuuhkimassa pieniä myttysiä, tuijottelemassa uskomattoman pieniä käsiä ja rypisteleviä pikku neniä. Ja vähän harjoittelemassa sitä, miltä taas tuntuu pitää pullapitkon kokoista pikkuvauvaa sylissä. Ihan pian mulla on oma.

Viime kesä oli silminnähden tuottoisaa aikaa (ne valoisat kesäyöt!), koska vähän laajemmassakin ystäväpiirissä on ahkerasti lisäännytty alkuvuoden aikana. Tyttölapset ovat olleet melko lailla yliedustettuina, joten jälleen kerran olen onnellinen siitä, että meidän nyytti on vaaleansininen. (Ai että miten oli latautunut tuo lause - ehkä tässä ei kuitenkaan mun tarvitse alkaa taas selittää että molemmat sukupuolet ovat yhtä arvokkaita ja kumpi vaan kelpaisi mulle paremmin kuin hyvin.)

Kaverini esikoistyttö muuten syntyi perätilassa alakautta ja kaikki meni kuten oppikirjassa. Se kokemus olisi rohkaissut mua yrittämään alatiesynnytystä itsekin, jos olisin saanut luvan.

Kodinsisustus alkaa lähestyvän deadlinen takia ottaa vähän tuulta purjeisiin. Leijonapoika on lähetetty vähäksi aikaa mummolaan, jotta huonekalujen poisvienti ja uusien sisääntuonti ja kasaus saadaan tehdä rauhassa. Pääsen huomenna vihdoin minikokoisen pyykin kimppuun, sovittelemaan toista stokkea keittiöön, askartelemaan vaunujen pehmeää kantokassia takaisin yhdeksi kappaleeksi, kiinnittämään sisaruslautaa vaunuihin, petaamaan pinnasänkyä jne. Päädyttiin nyt sitten kuitenkin vielä lykkäämään kaksosrattaiden hankintaa, jos vaikka poika suostuisikin matkustamaan laudalla. Ja tulevan sektion takia en viikkokausiin kuitenkaan pääse kahden lapsen lastia työntelemään, joten isä ehtii hoitaa alkuopetuksen matkoilla lähipuistoon ja takaisin. Eräs pakollinen shoppailukeikka pitää myös muistaa hoitaa: uimapatjan kokoisia terveyssiteitä, ulostuslääkettä, jättikokoisia maxi-alushousuja, parit uudet imetysliivit, edestä puristamattomia kotivaatteita. Vähän tätä ei-niin-söpöä tavarapuolta.

Oma vointi on ollut varsin vaihteleva. Koko viime viikko meni panadolin voimin ja viikonloppuna oli maha niin sekaisin että mielessä kävi, olisiko lähtö jo lähellä. No eipä sentään ollut, perätilatukaluus se vaan näytti voimansa kun vauva potki monta päivää putkeen jonnekin epäonniseen suolenmutkaan. Lopulta sain itseni kuntoon osmosalin ja kaurapuuron avulla ja nyt masu on jo paljon parempi. Yöt menevät mitenkuten eli max viisi tuntia unta minulle (ei yhtäjaksoisesti!), ollaan sitten koetettu pojan kanssa ottaa pitkiä päiväunia. Tai siis minä pakotan pojan päiväunille kauhean huudon saattelemana ja nukun vieressä itsekin puolitoista-kaksi tuntia. Illalla sitten valvotaan pidempään mutta isä on onneksi hoitamassa sitä härdelliä.

Koetin jo saada puhuttua sektiota aikaisemmaksi mutta lääkäri ei suostunut. Ymmärrettävistä syistä tietysti, mun ongelma on vaan tämä "normaali" tukaluus ja ikävä olo, ei ole mitään varsinaista lääketieteellistä faktaa miksi vauva pitäisi riistää pois yksiöstään yhtään aiemmin kuin on pakko. Suunnitellulla sektiolla syntyvät vauvat eivät edes saa synnytyksen käynnistymisestä ja etenemisestä sitä positiivista stressiä, joka valmistaa niitä hengittämään itse ja olemaan virkeitä. Kylmällä sektiolla ulos otettu vauva ei tiedä syntyvänsä ennen kuin se tempaistaan ulos, ja usein näitä reppanoita joudutaan vähän virvoittelemaan ennen kuin sopeutuvat maailmaan. Niisk, äidin pieni murunen saa heti elämänsä aluksi kylmää kyytiä... Onneksi siinä on sitten isän lämmin iho ja syke, jota vasten painautua lohduttautumaan.

Leijonapoika haluaa kuulemma pitää pikkuveljeä koko ajan sylissä. Voi äidin pientä isoa poikaa! <3