Jotain positiivista

Lupasin edellisen ketutus-oksennuksen jälkeen kirjoittaa jotain positiivisempaa. Sain eilenkin taas muistutuksen siitä, miten hyvin mulla asiat oikeastaan ovat. Läheinen ihminen kertoi sairastavansa syöpää. Tämä ihminen on myös raskaana, ja samaan aikaan syöpädiagnoosin kanssa oli rakenneultra, jossa todettiin lapsen olevan mitä tervein poika. Vaihtoehtoja on kaksi: Jos syöpä ei ole kovin edennyt, voidaan raskautta jatkaa niin pitkään että vauvan on turvallista syntyä, ja aloittaa rankat hoidot vasta sitten (ja toivoa, että hoitojen aloitusta ei sitten kuitenkaan lykätty liian kauas...). Jos syöpä on ärhäkkä, äidin hengen pelastamiseksi pitää abortoida terve sikiö ja aloittaa välittömästi rankat hoidot. Kumman itse valitsisitte? Niinpä.

Minun elämässäni hyvää on tällä hetkellä se, että

• töitä on jäljellä alle kuukausi. Nyt alkaa tuntua siltä, että lepo tekisi hyvää. Helmikuun vielä jaksaa mutta sitten on aika nukkua.
• tällä viikolla teemme päätöksen päivähoidon suhteen ja elämme sitten päätöksen mukaan. Joko poika jatkaa hoitajalla (jos hän on tarpeeksi hyvässä kunnossa tehdäkseen töitä, tämä pitää kyllä hoitajan kanssa erikseen vielä jutella) tai sitten irtisanomme hoitopaikan, jonotamme uuteen ja jonotusajan poika on minun kanssani kotona ja silloin tällöin mummoloissa.
• kaappien siivous vauvantavaroita varten on aloitettu. Vielä on muutama isompi ostos tekemättä sekä meille aikuisille että vauvalle, mutta pääosin kaikki on sillä lailla valmista että tavaraa on ihan riittävästi olemassa. Sisarusrattaita vielä mietin, tarvitaanko vaiko eikö. Ovat aika kalliit jos meinaa vain varmuuden vuoksi ostaa (Phil & Teds, Babyjogger), ja edullisempi Carena Double Swing, jota on paljon kehuttu ja jonka ehkä muuten valitsisin, ei houkuta koska on vierekkäin istuttava - kuljen paljon julkisilla ja vanhanmalliseen lähijunaan ei pääse leveillä rattailla sisään ollenkaan, ja automme takakontti on niin pieni että rattaat täyttäisivät sen kokonaan.
• Leijonapoika on niin uskomattoman ihana. Se puhuu paljon ja ihmeellisen hyvin, mielikuvitus on ällistyttävä ("Tänään minä lähden roska-autolla Amerikkaan, siellä on paljon hevosia ja lehmiä ja menen siellä ravintolaan syömään." "Myyrä, nyt laitetaan sulle huulirasvaa ja rokotetta! Sit ei tuu rohtuneet huulet ja kauhea nuha, ihan vaan vähän nipistää. Täällä kasvaa sitä rokotetta ihan porkkanoiden vieressä kasvimaalla."), käytöstapoja on harjoiteltu ja opittukin ("Kiitos äiti kun teit minulle niin hyvää ruokaa!" - okei, tuota kuulee harvoin mutta melkein putosi haarukka kädestä kun ensimmäisen kerran kuulin; "Hyvää päivänjatkoa!" -toivotus puolitutulle vastaantulijalle kadulla). Se näyttää jo ihan isolta pojalta mutta on niin suloinen oma pieni kun kömpii yöllä äidin viereen peiton alle "vielä vähän nukkumaan".
• pikkuveli potkii ja möyrii lujaa, minivaltakunnassa kaikki siis hyvin. Esikoista odottaessa mulla ei ollut mitään erityistä vauvakuumetta, mutta nyt en millään malttaisi odottaa että saan nyytin syliin nuuskittavaksi. Hypistelen pieniä vaatteita, silitän mahaa ja mietin minkänäköinen pieni mies tästä toisesta tulee.
• synnytys jännittää mutta ei pelota. Ainakaan paljon. Vauva on raivotarjonnassa. Tutustuin yhteen synnytystekniikkaan, joka sallii kaikenlaisen lääkkeellisen kivunlievityksen (eli ei ole mikään ituhippujuttu) ja perustuu siihen, missä asennossa nainen on ja miten kehon omat vipuvoimat ja lihasten avonaisuus hyödynnetään synnytyksessä. Varsin järkeenkäypää, ja jos suinkin olen synnytyksen aikana tolkuissani tai vain lievästi pahoinvoiva, kokeilen tuota mielelläni. Ainakaan en aio maata sängyllä kippurassa uikuttamassa tuntikaupalla vaan liikkua ja olla pystyasennossa mahdollisuuksien mukaan. 
• mummojen lapsenhoitokuviot toimivat. Äitini on vähän tsempannut viime syksystä ja tällä hetkellä ei ole tarvinnut käydä isoja vääntöjä mistään asiasta. Myös anopin kanssa menee hiukan paremmin, kun olen yrittänyt hammasta purren jaksaa kuunnella sekavia juttuja ja oma-aloitteisesti vähän pitää yhteyttä. Jaksaa, jaksaa nousta toisten ihmisten ärsyttävyyden yläpuolelle!

Semmoista. Ihqu jaxuhali kaikille!

Vitux-Män was here

Vitux-Män, tuo savolaesten Ihmemies, on viime aikoina lehautellut viittaansa meillä päin. Ehkä varsin voimakas savokarjalainen sukurasitukseni houkuttaa kyseisen tyypin ovemme taakse säännöllisin väliajoin. Raportti alla.

Ensin tuli tuo hoitopaikkasählinki, ks. edellinen postaukseni. Tehtiin hakemus uusiin paikkoihin, kohdennetusti kahteen läheiseen ryhmikseen, mutta niihin on todella pitkät jonot ja ei varmaan ennen syksyä ole realistista saada sieltä paikkaa. Tänään sain tiedon että Leijonapojan hoitaja olisikin jo ensi viikolla palaamassa töihin, mikä olisi tietysti periaatteessa todella hieno juttu. Olen kuitenkin vähän skeptinen asian suhteen. Hänen perheessään on nyt alkuvuodesta ollut äärimmäisen rankka tilanne kuolemantapauksen johdosta, ja minun on vaikea uskoa että hoitaja olisi ihan kykenevä vielä työhönsä. Ehkä jossain toimistotyössä voi välillä vaan luhistua ja itkeä, ja sitten koettaa jatkaa työntekoa, mutta pienten lasten kanssa pitää olla koko ajan myös henkisesti läsnä ja käyttäytyä suht normaalilla tavalla, siis lapsen näkökulmasta normaalilla. Kaksivuotias ei takuuvarmasti pysty ymmärtämään miksi hoitaja on välillä iloinen ja välillä kyynelissä. Ja viime hetken aamuperuutukset eivät ole kovin kivoja. Joten pidämme mummot edelleen hoitovalmiudessa. Jospa se perhepäivähoitaja viimeistään äitiyslomani alkuun mennessä voisi tehdä ainakin valtaosan ajasta töitä, niin saisin vähän nukkua ja laitettua kotia rauhassa valmiiksi ja poika saisi jotain muutakin virikettä päiviinsä kuin väsähtäneen ja vihaisen äidin ja samat dvd:t päivästä toiseen.

No sitten tämä oma vointi. Huimaa, uuvuttaa, väsyttää, rintaan pakottaa, henkeä ahdistaa, kuvottaa, leposyke on korkea, joka paikkaa särkee. Viimeisin on liitoskipuja (jotka muistuttavat olemassaolostaan joka jumalan kerta kun yöllä käännän kylkeä) ja yleistä rapakuntoa. Ensin kuvatut oireet ovat erittäin todennäköisesti sitä, että iso maha painaa lantioon niin, että jo kertaalleen yhdessä raskaudessa löystyneet kudokset, mukaan luettuina laskimot, eivät nyt toistamiseen entistä löysempinä ja entistä kovemman paineen alla oikein pysy muun kropan menossa mukana. Verenpaine on aika matala ja syke melkein koko ajan yli 90, siis levossa ja kotona eestaas tassutellessa. Vaaraton mutta oi niin perkeleellinen vaiva. Onneksi on sukulaislääkäri, jolle voin soittaa ja kysyä pikakonsultaatiota puhelimessa, eikä tarvitse varmuuden vuoksi lähteä viikonloppuyönä tk-päivystykseen juoppojen ja yrjötautisten sekaan jonottamaan vaan kuullakseen, että kaikki kokeet on ok ja että ei pitäisi tulla terveenä kuormittamaan päivystyspalveluja. Tähän vaivaan auttaa nyt ensi hätään lepo ja jalkojen nostaminen ylös ja pidemmällä aikavälillä kohdun paineen poistuminen eli vauvan syntymä. Pari kuukautta vielä pitäisi jaksaa. Tänään on vähän parempi päivä voinnin suhteen mutta olen kyllä alkanut epäillä omaa jaksamistani vielä nämä viimeiset työssäkäyntiviikot. Sairasloma ei ole kiva vaihtoehto mutta jossain vaiheessa ilmeisesti ainoa vaihtoehto.

Anoppi. Mitä tästä nyt sanoisi. Henkilö, jolle koirat ovat tärkeämpiä kuin lapsenlapsi. Rivien välistä ymmärsin, että anoppilassa hoidossa ollessaan Leijonapoika on läpsinyt koiria ja muutenkin käyttäytynyt ihan iänmukaisesti eli ollut aika ärsyttävä. Olen varta vasten sanonut että lasta saa ja pitää komentaa ihan reippaasti, se on paitsi järkevää myös toivottavaa. Anoppia selvästi ärsyttää se, että koirat säpsähtelevät kun joutuvat energisen kaksi- ja puolivuotiaan tulilinjalle. Jos nyt todella on niin että anopin mielestä poika on siellä liikaa (1-2 päivää viikossa), mikä aiheuttaa koirien psyykelle pysyvää haittaa, niin mielelläni kuulisin tämän ihan suoraan, että asiasta voidaan sitten sopia aikuisten tapaan puhumalla. Eikä niin, että kuulen miehen kautta jotain, minkä hän on kuullut isältään, joka ehkä ymmärsi asian olevan jollain tavalla. Voi prkl. Myös nämä meidän yleiset kasvatusperiaatteet (halutaan kaksivuotiaalle mieluiten se perhepäivähoito eikä isoon päiväkotiin mm. sairastelun takia) tuntuvat nyt hiertävän rouvaa ihan urakalla mutta mitään ei voi suoraan sanoa.

Duuni. Tykkään uudesta työstäni enkä haikaile vanhaan, moni asia on paremmin ja toimenkuva on oikeasti inspiroiva ja mielenkiintoinen. Mutta millainen esimies on ihminen, joka on juuri itse palannut töihin äitiysvapaalta ja laittanut kymmenkuisensa tarhaan, ja nyt kovaan ääneen mainostaa työpaikalla, että se on kyllä hänen mielestään ainoa oikea ratkaisu työelämän kannalta? No hänelle se varmaan on ja se asia ei minulle kuulu, mutta esimiesasemassa (ja yrityksen omistajana ja toimitusjohtajana) tulisi ymmärtää hyvän esimiestavan periaatteet. Ei ole kiva kuulla toiselta raskaana olevalta kollegalta, kuinka hänelle on kerrottu, millainen menoerä me kaksi mammaa firmalle olemme, ja kuulla isossa palaverissa pomon suusta, että toivottavasti et sitten ole monta vuotta pois töistä kun semmoinen olisi tosi huono juttu firman kannalta. Kuulemma pomon mielestä Suomen lainsäädäntö on ihan vinksallaan, kun äitiysloman ajalta kertyy meille lomaa, joka pitää maksaa. No niin joo, ei ole mun säätämä laki, pahoittelen. Se nyt vaan on niin, että äitiyslomat ovat ihan normaalia HR-toimintaa ja niistä aiheutuu aina jotain kuluja, vaikka firma ei maksaisi euron latia palkkaa vapaiden ajalta. Minulta on myös tiedusteltu, voisinko tehdä viimeiset viikot töitä pelkällä läppärillä, kun erillinen näyttö pitäisi saada vapautettua toiselle käyttäjälle, olenhan sentään kohta jo jäämässä pois joten uusia ei kannata ostaa tilalle. Ei muuta kuin viisikymppisiä sinkkumiehiä sitten vaan palkkaamaan niin eivät varmasti jää vanhempainlomille. Esimieheni ei myöskään ole tullut ajatelleeksi sitä, että hänen oma juuri päättynyt perhevapaansa oli oikeastaan aika haitallinen minun perehdytysjaksoni kannalta ja on ollut osasyynä siihen, että moni asia on jouduttu hoitamaan vasemmalla kädellä tai jopa melkein jalalla, kun käsiä ei yksinkertaisesti ollut tarjolla.

No niin. Kiitos kun jaksoit lukea tänne asti. Ensi kerralla kirjoitan jostain positiivisemmasta! Heti alkuun tähän keksin sen, että meidän perheessä EI ole ollut influenssaa tai noroa. Ja se on hyvä se.

Hoitokuviot jostain muualta kuin Strömsöstä

Leijonapoika on ollut perhepäivähoitajalla syksystä asti. Koko meidän perhe on tykännyt hoitajasta tosi paljon ja poika puhuu kotonakin että hoitaja sitä ja hoitaja tätä. Hoitaja on just sopivan matkan päässä kotoamme, logistiikka toimii, ollaan samoilla linjoilla pienen lapsen kasvatuksessa jne. Valittiin perhepäivähoito pojalle siksi, että minusta noin pienen on paras olla mahdollisimman pienissä ympyröissä ja siksi, että perhepäivähoidon miinuspuolet sopivat meille. Meillä on mahdollisuus tilapäisesti järjestää hoitajan poissaolot ja tasausvapaat ja lomat niin, että varapäiväkotia ei ole tarvis käyttää. Voimme miehen kanssa hieman kikkailla omien työaikojemme kanssa, ja mummoloita on kaksi tässä ihan lähellä.

No, joulun aikaan hoitajalla tietysti oli vapaata aika paljon ja muutenkin kunta järjesteli hoitoja niin, että mahdollisimman paljon lapsia keskitetään yhteen paikkaan. No problem, ne pari viikkoa joulun molemmin puolin menivät mummojen avulla. Sitten pari päivää ennen kuin pojan piti taas mennä hoitoon, hoitajalta tuli tekstari että on sairaslomalla pari viikkoa. No ei tämäkään vielä, mies otti vähän vapaata ja mummot taas tulivat apuun.

Kunnes. Hoitajalta tuli taas viesti että hänen perheessään on kuolemantapaus, jonka johdosta hän on toistaiseksi sairaslomalla eikä tiedä milloin palaa töihin. Tämmöisen asian rinnalla yhden lapsen päivähoitohuolet tietysti ovat ihan mitätön huoli, mutta meidän arkea vaikeuttava huoli kumminkin. Olemme miehen kanssa vilpittömästi hyvin järkyttyneitä tästä hoitajan perhettä kohdanneesta surusta, kun koko tarina on tiedossamme ja kyseessä on ns. normaalia rankempi juttu. Tulee nytkin puristus kurkkuun kun ajattelenkin.

Varahoitopaikka on toisessa kaupunginosassa ihan päinvastaisessa suunnassa kuin missä käymme töissä. Logistiikkaongelma. Poika ei ole vielä koskaan käynyt siellä, ja tässä tilanteessa, kun siellä pitäisi olla pitkäkestoisemmin, tutustumiseen ja hoitoharjoitteluun ei ole mahdollisuutta vaan olisi jätettävä kaksivuotias uuteen paikkaan, vieraille hoitajille ja vieraiden lasten kanssa.

Joudumme varmaan nyt tekemään sen päätöksen, että pojalle haetaan ryhmäperhepäivähoitopaikkaa mahdollisimman läheltä kotia. Koko tämän ajan koetamme järjestää mummojen ja ymmärtävien työnantajien avulla niin, että sitä varahoitopaikkaa ei olisi tarvis käyttää. Ei se varmaan mikään huono paikka ole, mutta minusta lapsen pitäisi saada tottua paikkaan rauhassa ja sitä paitsi siellä on vaihtuvien lasten lisäksi myös vaihtuvat hoitajat. Ei, ei. Jonotusaika uuteen hoitopaikkaan voi olla kuukausien pituinen, koska alueella asuu todella paljon lapsia ja nämä kyseiset paikat ovat erittäin suosittuja ja hyvämaineisia. Alun perinkin haimme niihin, mutta paikka ei olisi järjestynyt silloin kun halusin palata töihin. Toki, jos pojan perhepäivähoitaja tällä välin palaa töihin, jatkamme hoitoa hänen luonaan ilomielin, se olisi ehdottomasti paras ratkaisu. Olemme kuitenkin varautuneet siihen, että hoitaja ei ole käytettävissä hyvin pitkään aikaan.

Olin ajatellut että poika jatkaisi äitiyslomani alkamisen jälkeen perhepäivähoidossa kolme päivää viikossa, loput kaksi varmaan oikein hyvin pärjäilisin kotona kahden lapsen kanssa kun hoitopäivinä saisin nukkua vauvan kanssa päiväunia samaan aikaan. Nyt näyttää siltä että äitiyslomasta on lepo ja loma kaukana, kun toki miehen pitää päästä myös tekemään töitä täysillä ja mummojen on saatava välillä levätä ja harrastaa omia juttujaan.

Shit. Ei tän nyt ihan näin pitänyt mennä.

Disclaimer: Tämä ei ole kannanotto muiden ihmisten hoitomuotovalintoja kohtaan. Meillä on omat mielipiteemme, toisilla toiset, ja se on ihan ok.

Liebster-palkinto

Oih, sain taas palkinnon kanssabloggaajalta! Liebster on saksaa ja tarkoittaa rakkainta ja parhainta. Maininnan tarkoituksena on boostata vähemmän seurattujen blogien suosittuutta. Kummallista että mikään seuraamani blogi olisi jotenkin "vähemmän suosittu", huippujahan ne kaikki on, koska mulla yksinkertaisesti on niin pahuksen hyvä kirjallinen maku. Mutta se epäkohta, että joku ei tuntisi seuraamiani blogeja, on kyllä korjattava pikaisesti. 

Liebster-säännöt:

Kiitä antajaa ja linkitä bloggaaja, jolta sait palkinnon.
Kiitos Rouva Ruuhka! Lehmänhermoinen äiti, jonka arki epäilemättä on, hmm, dynaamista, kahden pikkumurusen kanssa, kun mies tekee paljon töitä. Ihailen Rouva Ruuhkan tapaa nousta ongelmiensa yläpuolelle eikä marinoitua omissa liemissään. Tai ainakin siltä se vaikuttaa lukijalle :)

Valitse viisi blogia, joilla on alle 200 lukijaa, ja kerro tästä maininnasta heille jättämällä kommentti heidän blogiinsa.
Melko moni seuraamani bloggaaja onkin haasteen jo saanut, mutta laitetaanpa näihin blogeihin: Kaksoiselämää, Perheillään ja Nyt kun olet siinä. Humanistin matikalla tuo on melko lailla viisi.

Toivo, että ihmiset, joille annoit palkinnon, jakavat sen edelleen eteenpäin omille viidelle suosikilleen.
No näin minä toivon. Jakoon, jakoon.

Tunnustukseen kuuluu tehdä viiden parhaan listoja kaikenlaisista asioista. Tässä omani: 

Top 5 hyvän mielen tuojat:
1. Mies ja lapsi/lapset. Mun rakkaat, joista en ikinä, ikinä luopuisi.
2. Suklaa. (Say no more.)
3. Vauvantavaroiden hypistely ja kodin valmistelu vauvan tuloon.
4. Nukkuva taapero vieressä tuhisemassa ja pitämässä kädestä kiinni.
5. Isovanhemmat, joita ilman meidän arki olisi hyvin paljon hankalampaa.

Top 5 asiat joita tarvitsen päivittäin:
1. Oma hetki. Olkoon se transsiin vaipuminen ruuhkajunassa, nopea surffailu samalla kun lapsi katsoo dvd:tä tai rauhallinen tunti teekupin ja kynttilän äärellä. Pieni hetki ajatuksille on oltava, tai pää räjähtää. En koskaan ole ollut niitä ihmisiä joilla virtaa riittää sitä enemmän, mitä täydempi on kalenteri.
2. Suklaa. (Say no more.)
3. Raha.
4. Juttuseura. Jos ei ole live-seuraa tai kaveria luurin päässä, chat, facebook tai blogit käyvät. Täysin omissa oloissani en oikein jaksa koko päivää olla.
5. Sensai 38 -maskara ja Cliniquen meikkipuuteri. Ainakin niinä päivinä näitä tarvitaan, kun käyn töissä. Eli 5 päivää viikossa.

Top 5 kirjat:
1. Kjell Westön tuotanto
2. Juha Itkosen tuotanto
3. Annie Proulxin tuotanto
4. Pauli Kohelo: Ohessa tilinumeroni
5. Marian Keyesit englanniksi tai jollain vieraalla kielellä (chick lit ei vaan toimi suomeksi!)
Tiedän että tuotanto ei ole sama kuin kirja, mutta en osaa päättää mikä Westöistä, Itkosista tai Proulxeista olisi paras. Jos tykkäät noista kirjoista, ymmärrät pointtini.

Top 5 laulajat/bändit:
1. Rajaton
2. Johnny Cash
3. Emma Salokoski
4. Coldplay
5. U2
Ja kerta kiellon päälle: Bo Kaspers Orkester.

Top 5 materialistiset joululahjatoiveet:
1. Rahaa
2. Sarpanevan valurautapata
3. Oikein laadukkaat ulkoiluvaatteet talveen ja välikauteen
4. Kakkosauto
5. Lahjakortti, jolla pääsee konserttiin, ravintolaan, luksushotelliin-/kylpylään ja hemmotteluhoitoon. 24h pako arjesta, kiitos.

Top 5 ruoat:
1. Naudan sisäfile, medium plus.
2. Graavi- ja kylmäsavukalat ranskankerman ja punasipulin kera, joko saaristolaisleivän tai paahtoleivän päällä.
3. Suklaa. (Say no more.)
4. Kevytkola. Joo-o, aikamoinen downgrade pihvistä ja kaloista, mutta kun mä tykkään.
5. Risotto, jossa ei ole voita, valkoviiniä ja parmesaania säästelty. Mahdollisesti siinä saa olla esim. tatteja, artisokkaa tai parsaa.

Top 5 matka-/käyntikohteet:
1. New York
2. Madeira
3. Salzburg
4. Jokin paratiisisaari
5. Irlanti/Skotlanti
Ja jokerina vielä: mökkiloma jollain tutulla rakkaalla mökillä hyvässä seurassa.

Top 5 adjektiivit, jotka kuvaavat itseä:
1. Kärsimätön
2. Sarkastinen
3. Laiska
4. Mukavuudenhaluinen
5. Avulias
Ja edelliset eivät siis ole missään ristiriidassa keskenään, ainakaan omasta mielestäni. Voisin lisätä listaan vielä että äkkipikainen, jyrkkä, huumorintajuinen, hedonistinen.

Top 5 asiat joista unelmoin:
1. Taloudellisten huolten poistuminen ja riittävä rahantulo pitämään yllä vaatimustasoani. Vähän niin kuin deus ex machina -tyyliin, kun en kuitenkaan viitsi tehdä tarpeeksi paljon töitä todella ison palkan eteen. Lottovoitto kelpaa, tai vaikka ässäarvasta se parisataatuhatta. :)
2. Hyvä synnytys. Saattaa jäädä haaveeksi, koska hyvään synnytykseen kuuluisi mielestäni se, että se olisi kohtalaisen siedettäväkipuinen, ei pahoinvointia ja oksentamista, ei suurta verenhukkaa tai muita villejä kortteja, ei repeämiä, kestoltaan max. 6 tuntia mutta ei syöksysynnytyskään. Käsi pystyyn se joka on tämmöisen kokenut...
3. Lasten vaipattomuus, yleinen omatoimisuus ja edes alkeellinen oman järjen käyttö joskus tulevaisuudessa.
4. Mystinen 25 kg painonpudotus ilman sen kummempia ponnisteluja ja sen myötä löysän nahan kiinteytyminen. Tähän liittyen ehkä shoppailukierros niin, että voin ostaa vaatteita joista tykkään, ei vain vaatteita jotka mahtuvat tai joiden malli on minulle edullinen.
5. Läheisten pysyminen terveinä ja toimintakykyisinä, ja oman avioliiton kestäminen ilman suurempia karikoita pikkulapsi-iän yli. Voisi sitä kipinääkin vähän toivoa, on päässyt hiipumaan kun ei sänkyhommat oikein tässä hormonitilassa kiinnosta, ja aikuisten tunnit vuorokaudessa keskittyvät välille 22-06. Kunhan se imetys joskus loppuu niin sitten tiedän kyllä pääseväni taas peuhaamisen makuun, ainakin jos muun ajankäytön puolesta sellaiselle jää aikaa.

Top 5 elämänohjeet:
1. Kaikki järjestyy. Millä aikavälillä, on ehkä vielä hämärän peitossa, mutta aina kaikki jotenkin järjestyy.
2. Lupaukset on pidettävä. No, ainakin pitää tosissaan yrittää. Oharit on äärimmäisen raivostuttavia.
3. Mieti pieni hetki ennen kuin sanot mitään tyhmää. Tällä ohjeella olen saanut avioliittoni kestämään ja ystäviäkin on paljon jäljellä.
4. Ei se ole niin vakavaa. Tämän kun vielä itsekin joskus muistaisi.
5. Rakasta ilman vaatimusta vastarakkaudesta. Vaikeaa mutta palkitsevaa. Äideille lienee tuttu tunne.

Katsaus tavarataivaaseen aka Lapsen parhaaksi

Minähän en ole materialisti, kuten kukaan muukaan äiti ei ole, ajattelen vaan lapseni parasta pukemalla hänet lapsen kannalta parhaisiin vaatteisiin, lukemalla paljon (kirjojen omistaminen lisää henkistä pääomaa) ja antamalla lapsen leikkiä kehittävillä, iänmukaisilla ja turvallisilla leluilla.

Parhaat vinkit tällaiseen uhrautuvaan konaisvaltaiseen äitiyteen tulevat aina muilta äideiltä. Laitanpa siis tähän meidän perheessä usein tavattuja tuotemerkkejä ja sarjoja. Saa ottaa mallia ja ostaa samoja kamoja. Mikään ei ole maksettu mainos.

Vaunut ovat Emmaljungan Nitro Cityt, pehmeällä kantokassilla. Olen pienien ja kääntyvien etupyörien erittäin intohimoinen kannattaja. Miksi joutua nitkuttamaan aisaa jotta vaunut saa kääntymään, kun saman voi tehdä vaikka pikkurillillä? Vaunujen merkillä ei tässä asiassa varmaan ole suurta merkitystä, itse halusin kuitenkin vaunut joissa ei ole rikkoontuvia muoviosia ja jotka ovat isokuomuiset ja jotenkin hyväntuntuiset talvea vasten kasvavan esikoisvauvan nukuttamiseen. Ja kerrostaloasukkina kantokassi oli ykkönen, kun vaunut on jätettävä vaunuvarastoon alas. Parvekevaunuja meillä ei ollut, poika nukkui päikkärit kantokassissa lasitetun parvekkeen pöydällä. Ja hyvin nukkuikin. Onhan vaunuissa huonojakin puolia: lähes koomisen toimimaton tavarakori, jalkatuen uskomattoman hankala säätömekanismi ja kuomun kangas, joka roikkua lerpottaa alareunastaan ärsyttävästi.

Matkarattaat Baby Joggerin City Mini. Piti taas olla hyvä kuomu, ja sellaista on vaikea löytää. Menee aika pieneen tilaan. Myös yhtenäinen työntöaisa piti olla, ja kevyesti rullaavat. Kestää painoa 20 kiloon saakka, eli nelivuotiaaksi, jos nyt niin isoa lasta enää rattaissa kukaan kuljettaa.

Syöttötuoli on kotona Tripp Trapp, koska se on nätti ja kestää kouluikään saakka. Alle puolitoistavuotiaalle paras syöttötuoli, siis syöttämisen ja istumisen funktioiden kannalta, on minusta ylivoimaisesti Ikean Antilop, se järkyttävän ruma muovihärveli. Mutta siinä on tarjotin (ei mene ihan niin paljon ruokaa lattialle), vyö (tarviiko perustella...) ja sen voi suihkuttaa puhtaaksi ja jättää vaikka piha-aurinkoon kuivumaan. Ja se menee pieneen tilaan kun jalat ottaa irti. Ja se on niin halpa että mummoloihin voi ostaa omat kappaleet.

Ulkovaatteet Reimatec ja Ticket To Heaven. Eivät mene rikki, pitävät vettä, Reimatecissä silikoniset jalkalenkit. Reilut koot ja semmoiset mallit että vähän naftikin koko ei näytä olevan lapselle epämukava päällä. Jonathan käy varahaalariksi oikein hyvin, mutta ainakin hanskoissa Jonathanin muka-vedenpitävät falskaavat vähän ja hiutuvat karheiksi puolet nopeammin kuin Reimatecit.

Kengät: Kuoma, Viking. Ihan siitä syystä että pojan jalka on todella leveälestinen, melkein kuin ankan räpylä, kun päkiän kohdalla vaan levenee ja levenee.

Sisävaatteet: Lindex, Tutta, Ciraf. Jälkimmäisiä saa kätevästi Prismasta, kestävät edulliseen hintaansa nähden pesua erittäin hyvin, kuosit riittävän kivoja, joskus jopa oikein kivoja. Lindexin poikien farkuissa on ilahduttavan usein resori vyötäröllä ja myös lahkeensuissa, eli ovat sopivat muunkin aikaa kuin silloin kun lahkeen pituus on sentilleen jalan mittainen. Meiltä löytyy sisävaatetta vaikka minkä merkkisenä, mutta nuo kalliit Me&I:t, Småfolkit ynnä muut ihanat retrokuosiset vaatteet menevät oman kokemukseni mukaan muutamassa pesussa nyppyisiksi ja haalistavat väriä.

Kirjoista tällä hetkellä parhaita ovat Tomppa, Aino, Myyrä, Mikko Mallikas, Mimmi Lehmä, Viiru ja Pesonen ja erinäiset muut yksittäiset teokset. Meillä luetaan paljon, joka päivä vähintään iltasadut ja yleensä muutama kirja päivän ja illankin mittaan. Kirjastoa tietysti hyödynnetään, mutta kirjafriikkinä nautin siitä kun pojan huoneen kirjahyllyssä on yhä enemmän omaa. Tiitiäiset, Hanhiemot ja Nalle Puhit on jo valmiina hyllyssä, vielä aika ei ole niille kypsä.

Musiikkia kuunnellaan ja lauletaankin. Soitetaan pianoa sen verran kuin kerrostalossa kehtaa - lapsihan sitä siis haluaa soittaa. Ihan mieletön on Rajattoman Suomen lasten lauluja, samoin Mimmit ja Karvakorvan laulupurkki. Ostoslistalla on vaikka mitä, kunhan nämä saadaan ensin kuunneltua puhki. Ja niitä perinteisiäkin lauluja harrastetaan todella paljon. Hevisaurusta ei ole eikä tule ennen kuin poika itse vaatimalla vaatii. Ja on muuten aikamoisen työn takana löytää niitä ns. perinteisiä lastenlauluja aikuisten laulaminen jotenkin normaalin kuuloisina versioina. Multa itseltä palaa hermo heti kun päiväkotiryhmän levyttämä Pienet sammakot saa alkutahtinsa kuuluviin. Oman lapsen laulu on hellyttävää, vieraiden lasten epävireinen piipitys ei.

Lelut ovat meillä pääosin vanhoina saatuja. Joitain autoja on ostettu kaupasta, esim. kun on pitänyt saada ihan joku tietty pikkuauto. Serkun vanha muumitalo on tämänhetkinen suosikki. Itse olen hankkinut Plaston muoviastiat ja Ikean pehmoruokia, niillä saa aivan huippuja ravintolaleikkejä aikaan. Eikä maksa paljon, varsinkaan, jos nämä kamat bongaisi kirppikseltä! Plaston hiekkalelut ovat must, meidän kesästä ei olisi tullut mitään ilman isoa kuorma-autoa jota voi työntää samalla kun juoksee alamäkeä. Brion puulelut ovat aikuisen silmään tosi kivoja mutta meillä lapsi ei ole niistä koskaan oikein innostunut. Junarata alkaa nyt vasta kiinnostaa, rakennuspalikoiden kulta-aika on joko vasta edessä tai oli lapsen ollessa vielä imeskely- ja pureskeluikäinen. Duploista poika tykkää, nekin on saatu serkulta vanhoina. Vauva-aikana parhaita leluja olivat muutamat Lamazen rapisevat ja kiiltelevät lelut ja ei niin kovin yllättäen kaikkien lasten kestosuosikit: muovirasiat, niiden kannet, muoviset keittiövälineet ja hyvin simppeli pehmeä pallo.

Näin meillä. Lisää vinkkejä 2,5-vuotiaan kuljetukseen, pukemiseen ja viihdytykseen?