Leijonapoika on ollut perhepäivähoitajalla syksystä asti. Koko meidän perhe on tykännyt hoitajasta tosi paljon ja poika puhuu kotonakin että hoitaja sitä ja hoitaja tätä. Hoitaja on just sopivan matkan päässä kotoamme, logistiikka toimii, ollaan samoilla linjoilla pienen lapsen kasvatuksessa jne. Valittiin perhepäivähoito pojalle siksi, että minusta noin pienen on paras olla mahdollisimman pienissä ympyröissä ja siksi, että perhepäivähoidon miinuspuolet sopivat meille. Meillä on mahdollisuus tilapäisesti järjestää hoitajan poissaolot ja tasausvapaat ja lomat niin, että varapäiväkotia ei ole tarvis käyttää. Voimme miehen kanssa hieman kikkailla omien työaikojemme kanssa, ja mummoloita on kaksi tässä ihan lähellä.
No, joulun aikaan hoitajalla tietysti oli vapaata aika paljon ja muutenkin kunta järjesteli hoitoja niin, että mahdollisimman paljon lapsia keskitetään yhteen paikkaan. No problem, ne pari viikkoa joulun molemmin puolin menivät mummojen avulla. Sitten pari päivää ennen kuin pojan piti taas mennä hoitoon, hoitajalta tuli tekstari että on sairaslomalla pari viikkoa. No ei tämäkään vielä, mies otti vähän vapaata ja mummot taas tulivat apuun.
Kunnes. Hoitajalta tuli taas viesti että hänen perheessään on kuolemantapaus, jonka johdosta hän on toistaiseksi sairaslomalla eikä tiedä milloin palaa töihin. Tämmöisen asian rinnalla yhden lapsen päivähoitohuolet tietysti ovat ihan mitätön huoli, mutta meidän arkea vaikeuttava huoli kumminkin. Olemme miehen kanssa vilpittömästi hyvin järkyttyneitä tästä hoitajan perhettä kohdanneesta surusta, kun koko tarina on tiedossamme ja kyseessä on ns. normaalia rankempi juttu. Tulee nytkin puristus kurkkuun kun ajattelenkin.
Varahoitopaikka on toisessa kaupunginosassa ihan päinvastaisessa suunnassa kuin missä käymme töissä. Logistiikkaongelma. Poika ei ole vielä koskaan käynyt siellä, ja tässä tilanteessa, kun siellä pitäisi olla pitkäkestoisemmin, tutustumiseen ja hoitoharjoitteluun ei ole mahdollisuutta vaan olisi jätettävä kaksivuotias uuteen paikkaan, vieraille hoitajille ja vieraiden lasten kanssa.
Joudumme varmaan nyt tekemään sen päätöksen, että pojalle haetaan ryhmäperhepäivähoitopaikkaa mahdollisimman läheltä kotia. Koko tämän ajan koetamme järjestää mummojen ja ymmärtävien työnantajien avulla niin, että sitä varahoitopaikkaa ei olisi tarvis käyttää. Ei se varmaan mikään huono paikka ole, mutta minusta lapsen pitäisi saada tottua paikkaan rauhassa ja sitä paitsi siellä on vaihtuvien lasten lisäksi myös vaihtuvat hoitajat. Ei, ei. Jonotusaika uuteen hoitopaikkaan voi olla kuukausien pituinen, koska alueella asuu todella paljon lapsia ja nämä kyseiset paikat ovat erittäin suosittuja ja hyvämaineisia. Alun perinkin haimme niihin, mutta paikka ei olisi järjestynyt silloin kun halusin palata töihin. Toki, jos pojan perhepäivähoitaja tällä välin palaa töihin, jatkamme hoitoa hänen luonaan ilomielin, se olisi ehdottomasti paras ratkaisu. Olemme kuitenkin varautuneet siihen, että hoitaja ei ole käytettävissä hyvin pitkään aikaan.
Olin ajatellut että poika jatkaisi äitiyslomani alkamisen jälkeen perhepäivähoidossa kolme päivää viikossa, loput kaksi varmaan oikein hyvin pärjäilisin kotona kahden lapsen kanssa kun hoitopäivinä saisin nukkua vauvan kanssa päiväunia samaan aikaan. Nyt näyttää siltä että äitiyslomasta on lepo ja loma kaukana, kun toki miehen pitää päästä myös tekemään töitä täysillä ja mummojen on saatava välillä levätä ja harrastaa omia juttujaan.
Shit. Ei tän nyt ihan näin pitänyt mennä.
Disclaimer: Tämä ei ole kannanotto muiden ihmisten hoitomuotovalintoja kohtaan. Meillä on omat mielipiteemme, toisilla toiset, ja se on ihan ok.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Anna tulla jos siltä tuntuu.