Kesä on vienyt tämän perheen mennessään niin, että bloggailu on harmittavan harvaa. Koetan nohevoitua. Kivointa kun on lukea blogeja, jotka päivittyvät usein! Mielessä on montakin aihetta, joista tekee mieli kirjoittaa, kuten se meidän perheen lapsiluku, tai kaksivuotiaan puuhastelut ja oma ylpeys tai huoli lapsen taitojen kehittymisestä. Mutta sohaisenpa nyt sellaiseen muurahaispesään kuin että voinko minä oikeasti rakastaa toisten lapsia. Otsikko on ehkä turhan raflaava mutta menköön.
(Tähän väliin disclaimer: Ajatukseni ovat omiani, en halua loukata niillä muita taikka arvostella toisten elämäntilanteita. Kerron vain ja ainoastaan sen, mitä omalla kohdallani koen.)
Mainitsin jo ehkä jossain aiemmassa kirjoituksessani, että en ole ollenkaan lapsirakas. Aiemmin en voinut yhtään sietää lapsia ja nytkin kiinnostus rajoittuu omaan lapseen ja pieneen joukkoon tuttujen ja sukulaisten lapsia, joiden kanssa olen ollut paljon tekemisissä jo projektin suunnitteluvaiheesta lähtien. Nämä lapset ovat ihania, mutta aiempaa kokemusta vieraan lapsen kanssa kaksin olosta minulla ei ollut.
Olin jokin aika sitten hoitamassa yksin parin päivän ja yön ajan yksivuotiasta sukulaispoikaamme. Oma poika oli sen aikaa mummolassa. Yksivuotias pikkumies on kerrassaan valloittava pikku puuhailija. Tähän hoitorupeama kuitenkin sisälsi monenlaista minulle vierasta asiaa, kuten perhepedissä nukkumista (mikä lopulta kääntyi unikouluksi) sekä äärimmäisen huonosti syömistä. Lisäksi asuin hoitojakson ajan tuossa toisessa kodissa eikä päivisin oikein ollut mitään tekemistä, kun alueen leikkipuistot ammottivat tyhjyyttään enkä halunnut kutsua omia kavereitani tuohon toiseen huusholliin käymään, varsinkin kun pikkupojalle oli varmasti ihan tarpeeksi rankkaa jo olla muun kuin vanhempien tai isovanhempien hoidossa. Noin periaatteessa kaikki meni tosi hyvin eli olimme molemmat hengissä ilman näkyviä fyysisiä tai henkisiä vaurioita, ja perheen irtaimistokin säilyi oikein hyvässä kunnossa. :)
Minulle oli yllättävän rankkaa sopeutua siihen, että joku lapsi on ihan oikeasti tosi erilainen kuin omani. Eli rauhallinen ja hiljainen, mutta huono nukkumaan ja varsinkin syömään. Ja ei osaa sitä mitä oma lapsi tuossa iässä osasi. Tietysti osasin häntä hoitaa, mutta hoitaminen oli kovin rutiininomaista. (No onhan se omankin lapsen hoitaminen, mutta you get my point.) Tuntui, että kaikki hänelle annetut hellyydenosoitukset ovat kuin jokin lapsenhoito-syrjähyppy, samalla kun oma lapsi on jossain muualla. Miten muka oikeasti voin sanoa toiselle lapselle että tädin pikku rakas kulta, tule tähän syliin, ei mitään hätää? Vähän niin kuin tekisin ja sanoisin kaiken vain sen takia, että voin raportoida lapsen vanhemmille hoitaneeni häntä hyvin. Ja kuinka äkkiä vieraan lapsen hankaluus alkaa todella ärsyttää niin, että tekisi mieli paiskoa tavaroita. Kun pitää öisin herätä kahden tunnin välein vain todetakseen, että lapsi on tyypillinen unikoulutettava: haluaa pulloa öisin tavan vuoksi nukahtamisen avuksi, ei suostu päivällä syömään. Tai kun neljän lusikallisen jälkeen suu menee kiinni, vaikka laiha ja rauhallinen lapsi minusta todella tarvitsee kunnolla ruokaa että jaksaa touhuta ja uni tulee. (Sorruin muuten sitten ostamaan herkkuja, että saisin edes jotain syötettyä. Ei ehkä ihan oikeaoppinen tapa...) No, toki tiedän että lapset ovat erilaisia ja tästä kyseisestä lapsesta tulee aivan varmasti ihana ihminen, vaikka taaperona onkin erilainen kuin omani. Toisissa perheissä on toisenlaisia lapsia ja toisenlaisia tapoja kasvattaa, ja se ei minulle kuulu pätkääkään. (Paitsi silloin kun heitä hoidan.) Omat tunteet tässä olivatkin se suurin ja huomionarvoisin asia. Ihan kuin en pystyisi paria päivää vaikka seisomaan päälläni, jos on pakko, koska olen aikuinen ihminen. Yllättävää olikin, että harmitus jäi päähäni kuplimaan niin pitkäksi aikaa.
Kelasin tätä asiaa monta päivää aika aktiivisesti ja tunnemyrskyn laannuttuakin voisin todeta, että adoptio tai lahjoitetut sukusolut eivät olisi minun juttuni, jos olisi tilanne, jossa tällaista asiaa pitäisi pohtia. Olen hyvin onnekas, kun sellainen tilanne ei ole tullut kohdalleni. Myöskään sijaisvanhemmuus tms. ei tule kyseeseen. Tunnen omat rajani ja en voi pakottaa itseäni rakastamaan toisia lapsia. Minulla ei ole sitä geeniä, joka sanoo, että rakastan kaikkia lapsia kuin omiani. Rakkaus omaan lapseeni kumpuaa paitsi hormoneista ja biologiasta ja koko raskaus-synnytys-pikkuvauva-vauva-taapero-leikki-ikäinen-hoitosuhteesta, myös siitä, että tunnistan hänessä omat ja mieheni ulkoiset ja luonteenpiirteet. Poikani on minun sanan joka merkityksessä. Minä ja mieheni olemme "vastuussa" huonoista geeneistä ja saamme olla ylpeitä kaikista hyvistä puolista, jotka poika on meiltä perinyt.
Noh, edelleen sukulaispoika on minusta ihana, ei se ole mihinkään muuttunut. Hoitaisin häntä uudelleenkin jos vaan pyydetään. Sain tästä lyhyestä lapsenhoitopestistä sellaisen boostin oman lapsen rakastamiseen, että lopputulos on oikeastaan vain positiivinen. Sain omaan pääkoppaani hieman järjestystä. Ja voi, miten kunnioitan kaikkia niitä ihmisiä, jotka oikeasti pystyvät rakastamaan toisten biologisia lapsia.
Niin, ja loppuun vielä voin todeta suorastaan ylpeänä, että kahdessa yössä sain melko hyvän startin unikouluun. Toisena yönä yksivuotias nukkui aamukuuteen omassa sängyssään, vasta sitten otin viereen kun en vielä jaksanut herätä. Jälkimmäisenä yönä yksi maitopullo, lopun aikaa lapsi nukahti tutti suussa kun istuin tuolissa pinnasängyn vieressä silittämässä ja juttelemassa. Nyt kun täällä näin kehuskelen niin ihan varmasti meidän tuleva unikoulu eli tutti pois ja isoon sänkyyn siirtyminen menee kauheaksi sirkukseksi. Huoh. Odottelen pimeää vuodenaikaa ennen näitä siirtoja.
torstai 26. heinäkuuta 2012
tiistai 3. heinäkuuta 2012
Päivärytmi
Minusta on ollut mukavaa lukea toisten blogeista lasten normaalista arjesta. Niinpä teen itsekin tällaisen "normaali arkipäivä" -luettelon. Olkaa hyvä!
6.15-6.45: Leijonapoika herää ja alkaa höpötellä pinnasängyssään. Viihtyy siellä helposti vartin verran ennen kuin alkaa pyytää äitiä paikalle nostamaan pois. Vaikka nostettaisiin poika meidän sänkyyn, uni ei jatku sekuntiakaan sen jälkeen kun poika on avannut silmänsä.
7-8: Aamutoimet: vaipanvaihto, pukeminen, hampaiden harjaus. Sitten vähän leikkejä ja sekalaista sähläämistä sillä aikaa kun valmistan aamupalan. Puuro ei enää oikein maistu joten on siirrytty voileipiin, jugurttiin, raejuustoon, muroihin ja hedelmiin - jotain näistä joka aamu.
8-9.30: Riehumista ja leikkejä sillä aikaa kun hoidan pieniä kotitöitä. Poika tykkää hengailla samassa huoneessa ja esim. nakella märkiä pyykkejä korista ympäriinsä kun ripustan pyykit kuivumaan. Kun laitan ruokaa valmiiksi, pitää ehdottomasti päästä keittiöjakkaralle seisomaan ja hypistelemään keittiön tasoilta löytyvää kamaa. (Kyllä, veitset ja pesuaineet ovat lapsen ulottumattomissa.)
9.30-11: Ulkoilua omalla pihalla saman taloyhtiön toisten lasten kanssa taikka läheisessä leikkipuistossa. Jos ollaan menossa kaverille kylään, matkustaminen ja ulkoilu määränpäässä tapahtuvat näihin aikoihin.
11-11.30: Lounas. Ruokailuvälineiden käyttö herättää pojassa närää, joten suosimme sormiruokaa. Vihannekset, peruna, pasta, lihapullat, nakit, kasvis- tai kalapihvit ovat sormiruokien parhaimmistoa. Nakkeja tietysti korkeintaan kerran viikossa. Autettuna osaa kyllä käyttää lusikkaa jonkin verran, joten muita herkkuruokia eli pastaa/riisiä + jotain kastiketta, lohta + perunamuusia tai tiettyjä purkkiruokia nautiskellaan myös usein.
11.30-12: Leikkiä ja pöhinää, usein tässä kohtaa tapahtuu myös ns. Code Brown. Pyllynpesun jälkeen aletaan orientoitua päiväuniin.
12-14.30: Päikkärit. Nukuttaminen aloitetaan kahdentoista kieppeillä, ja jos kotona ollaan niin puoli yhden aikaan tulee uni ja kestää puolestatoista kahteen tuntiin. Nukutan pojan kainalossani meidän parisänkyyn. Pinnikseen ei osaa nukahtaa päivällä itse, koska vauhti on niin kova ettei paikallaanolo ja rauhoittuminen onnistu. Jos ollaan reissussa niin poika nukkuu vaunuissa tai matkarattaissa reilun tunnin.
15-15.30: Välipala. Nykyään aika huono ateria, koska lounaalla poika syö yleensä varsin paljon ja uusi nälkä ei ole päässyt yllättämään. Vähän omenaa, pikkurieska, piirakan- tai pullanpala taikka muutama täysjyvämuro on tavallista nykyään.
15.30-17: Ulkoilua tms. aktiviteettia. Jos mennään uimahalliin (poika rrrrakastaa saunomista ja vesileikkejä) tai jonnekin retkelle, yleensä se on tässä iltapäivällä.
17-17.30: Päivällinen: ks. lounas. Isi saapuu töistä kotiin näihin aikoihin ja jos hyvä tuuri käy, hän hoitaa ruokailuvahdin virkaa.
17.30-19: Huonolla säällä sisäleikkejä tai vaikka kauppareissu, kauniilla säällä ulkoilua tai pieni vaunulenkki. Pikkuleijona tykkää edelleen vaunulenkeistä, kunhan vaunut pysyvät liikkeellä. Aina on jotain mielenkiintoista nähtävää, vaikka vain metsälenkkiä vedettäisiin eikä edes autotien vartta. Iltaa kohden varsinkin sisäleikit saattavat muuttua vähän turhan raisuiksi ja kieltämisestä seuraa väsykiukkua. Jos oikein pahaksi pääsee, niin iltapala jää raivareiden takia väliin (lapsi siis itse kieltäytyy syömästä koska maailmantuska on niin valtava) ja pikaisten iltatoimien jälkeen uni tuleekin usein aika äkkiä. Isi on usein vastuussa pikkumiehen viihdyttämisestä tässä kohtaa päivää, koska itse teen taas jotain kotitöitä ja ehkä hetken bloggaan ja facebookkaan :)
19-19:30: Iltapala: leipää + päällysteitä, joskus puuroa. Jos meillä on tähän aikaan jotain aikuisten iltaruokaa niin annetaan pojallekin sitä iltapalaksi. Eli välillä tyyppi ahmii kulhollisen pestopastaa puuron sijaan :) Kunnon hiilaritainnutus takaa hyvät yöunet...
19.30-20.30: Iltatoimet: suihku, hammaspesu, vaatteiden vaihto; sekalaisia leikkejä tai vähän telkkarin katselua vanhempien kanssa ja iltakirjan lukeminen.
Viim. 20.30: Unilaulu, iltasuukko ja hyvänyöntoivotukset, poika jää yksin sänkyyn nukahtamaan. Uni tulee yleensä yhdeksän maissa. Nykyään muuten pikkuleijonan voi taas jättää itsekseen nukahtamaan, ei enää aktiivisesti pyri pois pinniksestä ninjatyylillä laidan yli. Pari kertaa saattaa pyytää äidin syliin tai vettä juotavaksi, mutta yleensä nämä ovat huomion hakemista eikä oikeaa hätää.
Kuten huomaatte, meillä ulkoillaan tosi paljon. Poika on hyvin aktiivinen ja nauttii suunnattomasti juoksemisesta ja kiipeilystä ja isoilla hiekkaleluautoilla ajamisesta. Lisäksi nyt alkavat leikkikaverit olla tärkeitä. Puistossa on aika vaisu jos ei ole muita lapsia paikalla, mutta varsinkin kun tuttuja samanikäisiä poikia ilmaantuu paikalle niin riemu on katossa. Ja mikäs siinä on äidilläkään ollessa kun on juttuseuraa ja lapset viihdyttävät itse itseään.
Kaikin puolin meidän päivärytmi on minusta toimiva ja selkeä, eikä arjen hommissa ole erityisiä hankaluuksia kun ruoka maistuu hyvin ja untakin otetaan reippaita satseja putkeen. Pottahommat ovat ihan vaiheessa, koska poika ei tykkää. Oppii sitten vähän myöhemmin kun oma kiinnostus niihin kasvaa.
Sisäleikitkin tuppaavat olemaan aika raisuja: autoilla ajamista ympäri kämppää, kiipeilyä huonekalujen päälle. Kielloista seuraa uhmamieli ja turhautuminen ja sitten alkavatkin tavarat lennellä ja nappaan pojan syliin rauhoittumaan. Askarteluja tms. ei meillä harrasteta juuri ollenkaan, koska paikallaanolo ja vaativa hienomotoriikka eivät ole meidän pojan taitolistalla :) Vaan eipä kaksivuotiaalta noita voi erityisesti vielä odottaakaan.
Millä lailla päivät sujuvat teillä muilla, joilla on parivuotiaita?
6.15-6.45: Leijonapoika herää ja alkaa höpötellä pinnasängyssään. Viihtyy siellä helposti vartin verran ennen kuin alkaa pyytää äitiä paikalle nostamaan pois. Vaikka nostettaisiin poika meidän sänkyyn, uni ei jatku sekuntiakaan sen jälkeen kun poika on avannut silmänsä.
7-8: Aamutoimet: vaipanvaihto, pukeminen, hampaiden harjaus. Sitten vähän leikkejä ja sekalaista sähläämistä sillä aikaa kun valmistan aamupalan. Puuro ei enää oikein maistu joten on siirrytty voileipiin, jugurttiin, raejuustoon, muroihin ja hedelmiin - jotain näistä joka aamu.
8-9.30: Riehumista ja leikkejä sillä aikaa kun hoidan pieniä kotitöitä. Poika tykkää hengailla samassa huoneessa ja esim. nakella märkiä pyykkejä korista ympäriinsä kun ripustan pyykit kuivumaan. Kun laitan ruokaa valmiiksi, pitää ehdottomasti päästä keittiöjakkaralle seisomaan ja hypistelemään keittiön tasoilta löytyvää kamaa. (Kyllä, veitset ja pesuaineet ovat lapsen ulottumattomissa.)
9.30-11: Ulkoilua omalla pihalla saman taloyhtiön toisten lasten kanssa taikka läheisessä leikkipuistossa. Jos ollaan menossa kaverille kylään, matkustaminen ja ulkoilu määränpäässä tapahtuvat näihin aikoihin.
11-11.30: Lounas. Ruokailuvälineiden käyttö herättää pojassa närää, joten suosimme sormiruokaa. Vihannekset, peruna, pasta, lihapullat, nakit, kasvis- tai kalapihvit ovat sormiruokien parhaimmistoa. Nakkeja tietysti korkeintaan kerran viikossa. Autettuna osaa kyllä käyttää lusikkaa jonkin verran, joten muita herkkuruokia eli pastaa/riisiä + jotain kastiketta, lohta + perunamuusia tai tiettyjä purkkiruokia nautiskellaan myös usein.
11.30-12: Leikkiä ja pöhinää, usein tässä kohtaa tapahtuu myös ns. Code Brown. Pyllynpesun jälkeen aletaan orientoitua päiväuniin.
12-14.30: Päikkärit. Nukuttaminen aloitetaan kahdentoista kieppeillä, ja jos kotona ollaan niin puoli yhden aikaan tulee uni ja kestää puolestatoista kahteen tuntiin. Nukutan pojan kainalossani meidän parisänkyyn. Pinnikseen ei osaa nukahtaa päivällä itse, koska vauhti on niin kova ettei paikallaanolo ja rauhoittuminen onnistu. Jos ollaan reissussa niin poika nukkuu vaunuissa tai matkarattaissa reilun tunnin.
15-15.30: Välipala. Nykyään aika huono ateria, koska lounaalla poika syö yleensä varsin paljon ja uusi nälkä ei ole päässyt yllättämään. Vähän omenaa, pikkurieska, piirakan- tai pullanpala taikka muutama täysjyvämuro on tavallista nykyään.
15.30-17: Ulkoilua tms. aktiviteettia. Jos mennään uimahalliin (poika rrrrakastaa saunomista ja vesileikkejä) tai jonnekin retkelle, yleensä se on tässä iltapäivällä.
17-17.30: Päivällinen: ks. lounas. Isi saapuu töistä kotiin näihin aikoihin ja jos hyvä tuuri käy, hän hoitaa ruokailuvahdin virkaa.
17.30-19: Huonolla säällä sisäleikkejä tai vaikka kauppareissu, kauniilla säällä ulkoilua tai pieni vaunulenkki. Pikkuleijona tykkää edelleen vaunulenkeistä, kunhan vaunut pysyvät liikkeellä. Aina on jotain mielenkiintoista nähtävää, vaikka vain metsälenkkiä vedettäisiin eikä edes autotien vartta. Iltaa kohden varsinkin sisäleikit saattavat muuttua vähän turhan raisuiksi ja kieltämisestä seuraa väsykiukkua. Jos oikein pahaksi pääsee, niin iltapala jää raivareiden takia väliin (lapsi siis itse kieltäytyy syömästä koska maailmantuska on niin valtava) ja pikaisten iltatoimien jälkeen uni tuleekin usein aika äkkiä. Isi on usein vastuussa pikkumiehen viihdyttämisestä tässä kohtaa päivää, koska itse teen taas jotain kotitöitä ja ehkä hetken bloggaan ja facebookkaan :)
19-19:30: Iltapala: leipää + päällysteitä, joskus puuroa. Jos meillä on tähän aikaan jotain aikuisten iltaruokaa niin annetaan pojallekin sitä iltapalaksi. Eli välillä tyyppi ahmii kulhollisen pestopastaa puuron sijaan :) Kunnon hiilaritainnutus takaa hyvät yöunet...
19.30-20.30: Iltatoimet: suihku, hammaspesu, vaatteiden vaihto; sekalaisia leikkejä tai vähän telkkarin katselua vanhempien kanssa ja iltakirjan lukeminen.
Viim. 20.30: Unilaulu, iltasuukko ja hyvänyöntoivotukset, poika jää yksin sänkyyn nukahtamaan. Uni tulee yleensä yhdeksän maissa. Nykyään muuten pikkuleijonan voi taas jättää itsekseen nukahtamaan, ei enää aktiivisesti pyri pois pinniksestä ninjatyylillä laidan yli. Pari kertaa saattaa pyytää äidin syliin tai vettä juotavaksi, mutta yleensä nämä ovat huomion hakemista eikä oikeaa hätää.
Kuten huomaatte, meillä ulkoillaan tosi paljon. Poika on hyvin aktiivinen ja nauttii suunnattomasti juoksemisesta ja kiipeilystä ja isoilla hiekkaleluautoilla ajamisesta. Lisäksi nyt alkavat leikkikaverit olla tärkeitä. Puistossa on aika vaisu jos ei ole muita lapsia paikalla, mutta varsinkin kun tuttuja samanikäisiä poikia ilmaantuu paikalle niin riemu on katossa. Ja mikäs siinä on äidilläkään ollessa kun on juttuseuraa ja lapset viihdyttävät itse itseään.
Kaikin puolin meidän päivärytmi on minusta toimiva ja selkeä, eikä arjen hommissa ole erityisiä hankaluuksia kun ruoka maistuu hyvin ja untakin otetaan reippaita satseja putkeen. Pottahommat ovat ihan vaiheessa, koska poika ei tykkää. Oppii sitten vähän myöhemmin kun oma kiinnostus niihin kasvaa.
Sisäleikitkin tuppaavat olemaan aika raisuja: autoilla ajamista ympäri kämppää, kiipeilyä huonekalujen päälle. Kielloista seuraa uhmamieli ja turhautuminen ja sitten alkavatkin tavarat lennellä ja nappaan pojan syliin rauhoittumaan. Askarteluja tms. ei meillä harrasteta juuri ollenkaan, koska paikallaanolo ja vaativa hienomotoriikka eivät ole meidän pojan taitolistalla :) Vaan eipä kaksivuotiaalta noita voi erityisesti vielä odottaakaan.
Millä lailla päivät sujuvat teillä muilla, joilla on parivuotiaita?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)