24

Hih, mainitsinko jo että en koskaan väsy kirjoittamaan itsestäni... Leopardikuningatar kertoi synkkiä tarinoita omasta menneisyydestään, ja pyysin häntä osoittamaan minullekin iän, josta teille kertoisin. Sain iäksi 24. Nythän käydään jo pitkällä seuraavaa vuosikymmentä, joten ihan virkistävää muistella vanhoja.

 

Kun olin 24:

Asuin: Puolet tuosta ikävuodesta opiskelijakämpässä miehen (nykyinen!) kanssa. Niukat neliöt ja halvat huonekalut, mutta nättiä oli ja viihdyimme hyvin. Toinen puolikas vuosi vierähti ensimmäisessä "omassa" eli vapailta markkinoilta vuokratussa kaksiossa erinomaisella paikalla ja mahtavin näköaloin. Oltiinpa onnellisia asunnosta!

Olin: Varmaan viitisentoista kiloa laihempi kuin nyt. Keväällä yliopistosta valmistunut, kesän oman alan töissä pienessä ja tuhoontuomitussa firmassa ja syksyllä sain ensimmäisen oman alan vakituisen työpaikan kävelymatkan päästä kotoa. Kohtalaisen hyvä munkki, etten sanoisi. Olin valitettavasti siinä kevään mittaan myös kokenut ensimmäisen näistä pienimuotoisista burnouteistani, kun halusin laihduttaa, opiskella, hakea työtä ja muutenkin olla varsin mallikelpoinen kansalainen jaksamisestani välittämättä. Onnekseni kohdallani kroppa lyö liinat kiinni ennen kuin elämänilo kärsii liikaa, joten levolla sain sykkeen taas tasattua ja syksyä kohden olo koheni huomattavasti.

Tärkeintä elämässä oli: Elämä itse. Oma kämppä, mukava mies, mielenkiintoinen ja opettavainen työpaikka. Kävin aika paljon ulkona ja tapasin kavereita. Harrastin liikuntaa, luin paljon ja jaksoin huolehtia itsestäni eli pukeutua trendikkäästi ja meikata joka päivä. Oli sellainen hyvä meno päällä.

Työskentelin: Asiantuntijatehtävissä omalla alallani, eli viestintää ja sen sellaista liippaa.

Halusin: Jotain? Olla laihempi? Mennä naimisiin? Päteä elämässä ja näyttää että minusta on moneen? En oikein edes itse tiedä.

Pelkäsin: Yleistä epäonnistumista elämässä. Varmaan kaikki juuri valmistuneet kipuilevat oman paikkansa kanssa ja huolestuvat (turhaan) kun joku toinen pärjää näennäisesti paremmin. En osannut hirveästi pelätä mitään oikeasti tärkeitä asioita. Ehkä se oma sairastuminen vähän pisti ajattelemaan että kannattaako kohkaaminen kuitenkaan.

Nyt kun olen 33:

Asun: Omassa eli pankin kerrostalokolmiossa pääkaupunkiseudulla. Ahtaasti, mutta omapa on valinta. Muuten kyllä olen ihan tyytyväinen. Nyt kolmistaan, pian nelistään!

Olen: Äiti, vaimo, ihminen suvun pitkässä jatkumossa, ystävä ja tuki monelle. Jotakuinkin tässä järjestyksessä. Aika onnellinen kuitenkin, vähän enemmän suhteellisuudentajua ja zeniä on yhdeksässä vuodessa karttunut. Osaan jo vähän paremmin hahmottaa mikä on oikeasti tärkeää minulle.

Tärkeintä elämässä on: Nämä kolme miestä ympärilläni (yksi vielä sisälläni). Oma ja heidän terveytensä. Muut läheiset ja heidän hyvinvointinsa. Ja onhan se muukin, eli hyvä työpaikka, sopivasti käyttörahaa, hiukka mielenrauhaa, arjessa arjen lisäksi kivaa tekemistä vain itselleni.

Työskentelen: Samalla omalla alallani edelleen. Nyt hieman myyntipainotteisemmin kuin 24-vuotiaana, mutta yllättävän paljon on vielä samoja elementtejä toimenkuvassa. Pitäisikö huolestua? Ei kai, kun työ sinänsä on ihan kivaa. Juuri tällä hetkellä työskentelen kyllä Kelan piikkiin täällä kotirintamalla, ja aion työskennelläkin seuraavat pari vuotta jos vaan tilanne sallii.

Haluan: Lisää asuinneliöitä, kiitos. Vähemmän läskiä, enemmän itsekuria. Ehkä haluaisin myös haluta jotain vähän ylevämpää kuin isomman asunnon ja olla laihempi. Kärsivällisyyttä lasten kanssa, sitä myös, joo. Kivan päivähoitopaikan Leijonapojalle. Olla tyytyväinen arkeen ja hetkeen eikä aina haikalla kotoa töihin ja töistä kotiin.

Pelkään: Että ihana elämäni säröilee tai menee kokonaan pirstaleiksi, jos joku kuolee tai sairastuu, tai tulee jotain pienempiä vastoinkäymisiä esim. töiden tai raha-asioiden kanssa. En kuitenkaan pelkää mitään niin paljon että pilaisin päiväni huolehtimalla etukäteen asioita, joihin en voi vaikuttaa. Vähän jännitän tulevaa synnytystä, kun yhtään en vielä tiedä mitä on edessä. Ja jännitän myös arkea kahden pikkulapsen kanssa, omaa jaksamistani siinä. Näitä en kuitenkaan varsinaisesti pelkää.

 

 

Jos haluat itsekin iän josta kertoa, jätä kommentti!