Unihäiriöitä pienen leijonan reviirillä

Leijonanpesässä on sairastettu, oltu kiireisiä ja ryydytty temppuilevan uhmiksen kanssa, siksi pidempi tauko kirjoittamisessa. Sairastelut ovat toivottavasti ohi, kiireet ja uhma jatkuvat mutta koetetaan nyt saada pieni rykäisy tänne blogiin.

Poika on alkanut pistää iltaisin ranttaliksi. Ennen meillä ei juurikaan ollut ongelmia nukuttamisessa. Tutti suuhun, poika unipussiin ja paketti pinnasänkyyn. Toivotettiin hyvät yöt ja sinne se nukahti itsekseen ja nukkui koko yön. Okei, aamut olivat tosi aikaisia mutta saatiinpahan sentään illalla omaa aikaa miehen kanssa.

Noh, nyt unipussi on poistettu käytöstä koska se on liian kuuma. Poika oppi kiipeämään pois pinnasängystä. Tutti on vielä käytössä, mutta sekään ei estä yli tunnin pituista iltarumbaa. Puuron, pesujen, iltasadun, -juttelujen ja -laulun jälkeen tyyppi pistetään sänkyyn. Pää menee tyynyyn n. minuutiksi, sitten alkaa tauoton pulina, syliin-omaan-sänkyyn-syliin-ralli, sängyssä hyppiminen ja laitojen renkutus, petivaatteiden heittely pois sängystä, kiipeäminen pois, lelujen perään kitiseminen, tutin heittely pitkin huonetta...

Homma on melkein sama, oli nukuttajana minä taikka mies. Miehen kanssa ehkä vähän nopsempaan rauhoittuu. Kun valot on sammutettu ja hyvät yöt toivotettu, lapsen kanssa ei enää jutella vaan istun tuolilla huoneessa hiljaa (paitsi sanon tarvittaessa että äiti on tässä, ei hätää). En ota syliin ihan pikkukitinästä. Tutin annan takaisin vasta vähän ajan kuluttua, että poika ymmärtää että sitä ei kannata heitellä. En ihan heti nosta sänkyyn takaisin peittoa ja pehmoleluja, peruste sama kuin edellä. Jättäisin pojan muuten itsekseen nukahtamaan, mutta se tulee pois sängystä ja sellainen peli ei vetele. Ja pinnasängystä pois kiipeäminen on tuommoiselle vajaa 90-senttiselle vähän riskialtista puuhaa muutenkin, vahtia siis pitää. Pojalla ei ole nälkä eikä jano, sen verran hyvin iltaisin menee puuroa ja maitoa. Vaippa on vaihdettu. Allergiaa yms. ei ole, ja muutenkin satunnaista räkää lukuun ottamatta ihan terve tyyppi. Päivällä ulkoillaan reippaasti että illalla olisi väsy. Päiväunet nukutaan, koska niitä vielä selkeästi tarvitaan, jo aamupäivällä alkaa pikkumiestä haukotuttaa. Yöunia menee sellaiset 9,5-10 tuntia ja päikkäreitä 1,5-2 tuntia, eli ihan keskiverto unimäärä vuorokaudessa tuonikäiselle. Päivän aikana on kaikenlaista puuhaa ja kyläilyjä mutta myös riittävästi tuttuja rutiineja kotona. Isoja poskihampaita on tulossa mutta ei tämä iltariehuminen vaikuta tuskakitinältä vaan pikemminen ihan normaalilta uhmalta, jossa lapsi haluaa testata rajojaan myös nukkumisen suhteen. Tuttivieroitus ja isoon sänkyyn siirtäminen on tarkoitus tehdä loppukesästä. Poika ei ole koskaan nukkunut perhepedissä vaan aina omassa sängyssä, ja 7 kk ikäisestä lähtien omassa huoneessa.

Myös nyt öisin huutaa satunnaisesti äitiäitiäitiii, jos vaikka tutti on pudonnut suusta tyynyn alle piiloon. Ja taas pitää rauhoitella ja istua vieressä vartin verran. Yöheräilyjä ei meillä ole viimeiseen vuoteen hirveästi ollut, tai jos on, niin emme miehen kanssa ole itse edes heränneet pieneen vinkaisuun.

Neuvoja/sympatiaa/kokemuksia, anyone? Vai onko kaikkien melkein 2-vuotiaiden kotona tällaista iltaisin?