Kiitokset Leopardikuningattarelle, lähiön pilkulliselle mutta virastoasialliselle bloggaajalle tunnustuksesta, johon yllä oleva aika psykedeelinen kuva liittyy! Kiva että minut on noteerattu hänenkin blogissaan - LQ on minulle kovin mieluista luettavaa. Käykeepä kahtomassa. Kuten kaikkia muitakin lukulistassani olevia blogeja.
Joskus taannoin jo vastasin samanlaiseen haasteeseen, mutta koska itsestään on niin mukava puhua ja se onkin minulle tällaisena kaappinarsistina luontevaa, niin kerronpa taas uudet kahdeksan faktaa itsestäni ja elämästäni. Tunnustus pitäisi antaa eteenpäin kahdeksalle uudelle blogille. Varmaan joka ikinen seuraamani blogi on jo tunnustettu, joten teen tällä kertaa niin että en aktiivisesti jaa eteenpäin mutta tästä sen saa käydä poimimassa itselleen jos tekee mieli.
Ne faktat.
- Ammattini suuntautuu viestinnän ja kommunikoinnin pariin. Suutarin lapsella ei ole tässä asiassa kenkiä: koska töissä jatkuvasti skarppaan kirjallisen ulosantini kanssa, nämä blogitekstit ovatkin sitten aikamoista sotkua. Tekisi ehkä joskus hyvää lukea teksti kerran läpi ennen kuin julkaisee, mutta what the hell, kiire on paras muusa. Jokainen teksti on hyvä katsaus aivotoimintaani: sekavaa, jäsentymätöntä, poukkoilevaa, besserwisser-marttyyriajattelua. Lovely.
- Pikkuveli on perätilassa. Juuri tänään sain kuulla. Nyt ketuttaa ihan sairaasti. Vaihtoehdot ovat sektio, jossa tulee paljon tikkejä ja iso pipi, ja jos saa yrittää alakautta, siinäkin varmaan koko alakerta tulee olemaan melkoinen kursittu mollamaija. Tietysti nyt vasta ruvetaan varailemaan aikaa käännökseen ja tehdään muita mittauksia ja selvityksiä ennen kuin mulle edes annetaan mitään vaihtoehtoja, joten turha surra etukäteen. Kaikkein eniten ehkä keljuttaa se, että perätilavauvoilla on isompi todennäköisyys kärsiä lonkkaluksaatiosta. Sehän korjaantuu lähes aina sillä lastalla, mutta lähipiirissä on näitä luksaatiovauvoja ollut pari ja vauvanhoito menee vaikeaksi. Vähän on semmoinen olo että miksi juuri minä. Ja oikeasti tässä ei edes vielä ole mitää pahaa tapahtunut, tämä ns. iloinen karjalainen luonteeni vaan kuplii kuin kotiviini.
- Töitä on jäljellä kahden käden sormilla laskettava määrä päiviä. Ei ole yhtään mitään syytä ottaa sairaslomaa paitsi kauheat liitoskivut, kuitenkin tekisi mieli jo päästä kotiin möllöttämään.
- Rakastan alkukesää. Sitä aikaa, kun koivu ei enää kuki ja hyttysiä ei vielä ole paljon. Melkein neonvihreä luonto ja valoisat yöt. Silloin ei tätä mammaa väsytä eikä masenna!
- Olen tavannut Miehen todella nuorena. Hirveässä humalassa, ihan sattumalta opiskelijabileissä. Kaikki edellytykset siis sille, että suhde ei jatku kauan. Mentiinpä vielä tosi nuorina kihloihinkin hetken mielijohteesta, sekin tapahtui pienessä sievässä. Sen jälkeen alkoi vasta järjenkäyttö, kun opiskeltiin tutkinnot valmiiksi, hankittiin vakituiset työpaikat, ostettiin oma asunto (tämä samainen jossa nyt ollaan, ei siis mitään tarkoitusta tehdä kahta lasta alle kahdeksaankymmeneen neliöön!) ja mentiin naimisiin. Tehtiin siis aikuismaisia päätöksiä. Viisi vuotta häiden jälkeen tuli Leijonapoika.
- Edellisestä voi päätellä, että ns. tositarkoitusmiehiä on ollut tasan se yksi, tämä joka öisin kuorsaa vieressäni ja joka jaksaa ajella poliisiautoja parkkitaloon joka ikinen ilta. Jotain teini-iän säätöjä oli, mutta nekin viattomia ja lyhytkestoisia.
- Pikkuveljelle on nimi. Sitä en valitettavasti tule täällä blogissa paljastamaan mutta se on oikein hieno nimi! Kaikki kolme nimeä löytyvät kalenterista ja ovat ns. suomalaisia eli käyvät hyvin yhteen täysin suomalaisen sukunimen kanssa. Leijonapojallakin on kolme oikein hienoa suomalaisessa asussa olevaa nimeä.
- Downton Abbey on huippuhyvä sarja. Katson sitä dvd:ltä ja jäin ihan koukkuun. Pakko tilata heti seuraavat kaudet, samalla kun ehkä tulee tilattua pojalle pari lastenkirjaa. Ja juuri aamulla sorruin herätekirjaostoksiin kirjakaupan ohi kulkiessani. Sarjat ja vauvalehdet ovat muutenkin nyt parasta antia hyvin keskittymiskyvyttömälle mielelleni. Hyllyssä on monta mieluista pokkaria odottamassa lukua, mutta en jaksa keskittyä mihinkään n. tuntia pidempään. Ja seuraavana päivänä ei oikein muista mitä luki.
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaKiitos! Hali kelpaa aina, varsinkin nyt. Siirryin tuolta miehen kainalosta tähän koneelle sun halittavaksi :)
PoistaTässä on vielä n. 50 % mahikset että vauva kääntyy itse, ja käännösyritys onnistuu myös karkeasti noin puolessa tapauksista. Pari viikkoa armonaikaa siis. Nyt kuulemma apua voisi olla konttausasennossa olemisesta, homeopatiasta ja vauvalle juttelusta, jos netistä löytyviä hörhösivustoja on uskominen. No, ei kai noista haittaakaan ole. Voi tietysti olla että työnantaja olisi vähän nihkeänä jos pyllistelisin konttorin lattialla aamusta iltaan.
Tämänkin vauvan piti neuvolalääkärin ja terveydenhoitajan mukaan olla ihan varma raivotarjonta. Luottamus neuvolaan horjui mulla jo ekassa raskaudessa niin pahasti, että halusin ihan vaan lämpimikseni käydä yksityisellä gynellä tarkistuttamassa tilanteen, en siis edes epäillyt perätilaa itse, kun potkuja tuntuu joka paikassa. Varmaan tääkin olisi sitten huomattu vasta synnytyksessä jos ei muuta asiaa ultraan olisi ollut sitä ennen. Voi herra paratkoon. Mä haluan tietysti suojella vauvaa mutta myös itseäni liioilta osumilta. Mikäänhän ei tietysti ole tae mistään edes ihan normaalissa raivotarjontasynnytyksessäkään, milloin tahansa saattaa leikkurin ovi käydä ihan varoittamatta.
Mä en ole mikään patologinen synkistelijä mutta tää tuli hieman puun takaa ja nyt on vähän sellainen "vain paskoja vaihtoehtoja" -olo. Pahinta mitä voi tapahtua on se että saan tosi paljon tikkejä jonnekin. Vauva oletettavasti syntyy ihan terveenä, oli synnytystapa mikä tahansa, ja se lastakin on sitten jälkikäteen ajateltuna ehkä ihan pieni juttu.
Mä en oikein pitänyt omaa ekaa synnytystäni hyvänä kokemuksena vaikka se ihan normaalisti sujuikin ja olin jo päättänyt että koetan tällä toisella synnytyksellä vähän korjailla tuota aiempaa kokemustani, siis niin kuin että synnytys voi olla hyväkin kokemus kun sen niin ottaa. No nyt ei ehkä tule parannusta asiaan.
Kiitos kun kävit tsemppaamassa ja kertomassa oman kokemuksesi <3 Ja ota vaan kommentti nyt pois, en loukkaannu ollenkaan. Kiitos kun halusit olla avuksi, kyllä kaikki lämpöiset ajatukset ovat ihania ja voimaannuttavia.
Tsemppiä kovasti ja pidän peukkuja, että tilanne korjaantuu :)!
PoistaToivon sinulle onnea jo pian häämöttävään synnytykseen!
Pst. Nää vauvat on sitten niin ihania, että ootas vaan!
Hei, kiva, kun vastasit haasteeseen!
VastaaPoistaVoihan kökkö tuo perätila! Mutta kyllä siitä sektiostakin selviää. Itselle se ei ollut kovin traumaattinen juttu, vaikka yllätyksenä tulikin.
Downtonista olen tykännyt minäkin. Erityisesti kaksi ekaa kautta oli tosi koukuttavia. Kolmas ehkä hitusen laimeampi tai sitten uutuuden viehätys oli hälventynyt. Nyt jaksaa paremmin odotella ensi syksyä ja neljättä kautta. ;)
Sullahan alkaa mammaloma ihan kohta. Vau!
Kiitos tsempistä :) Sektiosta ihan varmasti selviää, en minä sitä. Jotenkin ei vaan ollut tullut mieleenkään että vauva voisi olla perätilassa, en siis olettanut sektion olevan vaihtoehto. Kun yhden olen jo pusertanut maailmaan niin odotin toki että toinenkin tulisi samaa kautta ja helpommin kuin eka. Tästä siis opimme että ei kannata luulla tai olettaa mitään, kortit todellakin jaetaan aivan randomisti. Ja saattaahan tämä kääntyäkin, ei sitä vielä tiedä.
PoistaTänään tai viimeistään huomenna pakko mennä ostamaan lisää Downtonia. Ei hermo kestä odotella jos tilaa netistä.
Ei oo enää monta päivää töissä. Wau todellakin!!
Mähän oon oikea perätila-asiantuntija, eka kääntyi väärinpäin viitisen viikkoa ennen la:ta ja syntyi sit suunnitellulla sektiolla ja toinen taas majaili poikittain ja väärinpäin ulkokäännökseen asti, joskin kääntyi silloin oikein nätisti ja tuli sitten pää edellä uloskin.
VastaaPoistaOon siis kokeillut kaikki jooga-asennot ja moksaukset ja ihan sen kaiken, blogista löytyy asiasta melkoisesti tarinaa lähinnä kesä-heinäkuulta 2009 ja sitten toka kierroksen osalta lähinnä huhti-toukokuulta 2011. Ei niistä pyllistelyistä haittaakaan ole, ja tunteepa ainakin tekevänsä jotain! Ja jos haluat kokeilla moksaushommia, niin voin suositella samaa ihmistä jolla itse kävin, jos kiinnostaa. Laittaisin sen nimen tähän heti, mut en nyt tähän hätään muista, että asutteko Helsingissä?
Voisin kokeilla, laita vaan yhteystiedot! Asutaan pääkaupunkiseudulla kyllä. Kiitos jo etukäteen!
PoistaAhkerasti olen nyt nettisurffaillut kaiken maailman konsteja, ja kokeillutkin konttausasennossa oloa ja inversio-nimistä tekniikkaa, löysin siitä englanninkielistä tietoa. Tänään silmiini osui ehkä hämärin konsti tähän mennessä: pimeässä pitää näyttää taskulampulla alavatsalle valoa, niin vauva kääntää päänsä valoa kohden :) No, haittaakaan tuosta ei liene.
Toivon että ulkokäännös onnistuu, jos vauva ei siihen mennessä käänny. Ja voi olla, että sillä on syynsäkin olla istuallaan, jos vaikka napanuora on huonosti tms. Seuraavassa ultrassahan se sitten nähdään.
Sitä kyllä ihmettelen että potkut tuntuu edelleen joka ilmansuunnassa, myös ylhäällä ja siellä missä pitäisi olla vauvan selkä. Ehkä se tökkii mua kyynärpäällä?
Kaiken pohdinnan ja surffailun tuloksena alan kääntyä suunnitellun sektion puoleen, siis jos perätilasta ei käännytä. Mieluiten toki raivotarjonnassa alakautta mutta se valinta ei ole minusta kiinni.
Joo, ja mä kuulin myös että vauvalle voi soittaa musiikkia sinne alakertaan jolloin se kääntyy sen perässä tai voi laittaa kylmää sinne missä on pää niin vauva kääntyy kun pakenee sitä. Ihan näitä kaikkia en sitten itse kokeillut... :)
PoistaVaikka meillä toi vauva ei kääntynytkään itse, niin uskon, että noista jooga-asennoista ja moksauksesta oli se hyöty, että ulkokäännös sujui tosi helposti. Lääkäri sanoi, että tuntui siltä, että vauva oli menossa itsekin oikeaan suuntaan mut tarvitsi vain vähän apua käännökseen.
Mä kävin siis sellaisella kuin Anu Lampinen, http://www.heket.fi/. ja voin kyllä suositella lämpimästi!
Sektio oli minusta omalla tavallaan hyvä kokemus, sellainen rauhallinen ja hallittu. En kadu sitäkään, en olis uskaltanut ensisynnyttäjänä muuta kokeilla ja kuulemma vauvan asento oli sellainen, että se olis mennyt sektioon joka tapauksessa. Toka kerralla mietin, että otan ainakin selvää, olisko alatiesynnytys mahdollinen, vaikka vauva ei kääntyisi ja mietin sitten mitä teen. Sitä ei sit tarvinnut miettiä, mut oletettavasti pt-synnytys olis mennyt sektioon, kun se homma kesti niin hel*etin kauan. Kuulemmahan pt-synnytyksessä avautumisvaihe kestää monesti vielä kauemmin koska se peppu on pienempi ja pehmeämpi kuin pää ja siks stimuloi kohdunsuun avautumista vähemmän. Ja sit siinä on myös se, että hoitohenkilökunnalla on vähemmän mahdollisuuksia auttaa ponnistusvaiheessa kuin normisynnytyksessä.
Mä ajattelin itse niin, että sektiosssa riskit on enemmän mulla ja alatiesynnytyksessä vauvalla. Komplikaatioiden todennäköisyys on toki häviävän pieni mutta jollain perusteellahan se päätös oli tehtävä. Toisaalta täällä isoissa sairaaloissa noita pt-synnytyksiäkin on totuttu hoitamaan joten en tiedä, onko synnytyskomplikaatioiden riski mitenkään merkittävästi suurempi kuin normaalitapauksissa.
Heheh, mä tosiaan voisin ilmeisesti kirjoittaa vaikka romaanin tästä aiheesta. :) Mut siis summa summarum, kyllä sen vauvan kääntymisen eteen voi tehdä vaikka mitä! Raportoi sit kuinka käy. :)
Kiitos Hups! Ja kiitos raportista, olen kyllä aikanani kahlannut koko sun blogiarkiston läpi mutta en silloin painanut näitä kaikkia asioita mieleen kun ei ollut itselle ajankohtaista.
PoistaRaportoin kyllä, ymmärtääkö tämä tyyppi yrittää tulla pää edellä ulos vai ei :)