Mitä kuuluu kaksivuotiaalle?

Lapsellahan on aina menossa jokin vaihe. Nyt kun mittarissa on kaksi vuotta ja pikkuisen päälle, on mielenkiintoista listata meidän meininkiä. Kokopäiväisenä kotiäitinä sitä usein keskittyy liikaa niihin negatiivisiin tapahtumiin, taitoihin ja vaiheisiin (siis niihin aikuisen helppoa elämää hankaloittaviin hetkiin) eikä aina muista, että kyllä se pikkuinen on varsin fiksu, ihana ja taitavakin.

Meillä osataan / on pinnalla:

• Juosta todella kovaa, hyppiä, kiipeillä, mennä portaat ylös ja alas vuoroaskelin. Karkea motoriikka on pojalla selvästi ikäistään paremmin hallussa. Esim. kiipeilytelineet ovat ihan piece of cake, ja minun tehtäväkseni jääkin joko kiivetä perään tai pitää kiinni takin helmasta ettei poika pääse telineen ylärimalle keikkumaan. Haavereita sattuu silti vaikka millä mitalla. Tälläkin viikolla tultiin taas pää edellä betoniin, onneksi nenä ja hampaat jäivät (tällä kertaa) ehjiksi. Kotona saa olla ihan jatkuvasti agilitytuomarina (suoritus hylätty!).
• Edelleen tavaroiden heittely ja rikkominen. Jokin sisäinen pakko ajaa saattamaan minkä tahansa tavaran riekaleiksi, sirpaleiksi tai säpäleiksi. Säännöt ovat tiedossa ja välillä näkee, mikä sisäinen taistelu käydään "ei saa rikkoa ja heittää mitään" -kiellon ja paiskaamisen houkutuksen välillä.
• Melkein kaikki kirjaimet, numerot, useimmat värit. Valtava kiinnostuksen kohde ovat logot ja merkit. Tuttuja automerkkejä bongaillaan jatkuvasti, poika tykkää selailla kirjoja ja lehtiä ja riemastuu aina kun tunnistaa tikkukirjaimia. Yleensä ihan oikein. Lukeminen on tosi kova juttu, tällä hetkellä parasta ovat Tomppa-kirjat.
• Laulamisen aloittamista yritellään. Monotoninen laulun sanojen toistelu on muuttunut korkeudeltaan vaihtelevaksi ujellukseksi joka apinoi rytmiä. Meillä lauletaan, soitetaan ja kuunnellaan musiikkia paljon, joten kiinnostus on varmaan ihan luontaista seurausta altistuksesta.
• Puhetta riittää. Parhaimmillaan 8-10 sanan lauseita, nykyään pari sellaista jo päivittäin. Pääasiassa puhe kuitenkin vielä 3-4 sanan lauseita tai yksittäisiä sanoja, joista voi päätellä tapahtumien kulun. Äänteet muuten hallussa, mutta l, y, ja ö eivät onnistu. Ässä lespaa ja ärrä on ranskalainen :) Itsestään poika puhuu kolmannessa tai toisessa persoonassa, minä-sana ei ole vielä käytössä. Riimittelyt naurattavat, samoin poika tykkää keksiä omia sanojaan ja kikatella niille ja niiden rimmaamiselle.
• Duplot, junaradat, pikkuautot. Ei ole sellaista pintaa tai kaltevuutta, jossa pikkuauto ei sujuvasti kurvailisi tai jolle ei voisi yrittää tehdä duplotornia.
• Onnettomuudet ja kolahdukset. Draaman taju on mieletön. Jokainen pieni naarmu jäytää mieltä monta päivää, ja huuli väpättää jos jollekin muulle tulee haava. Laastari on kauhea pelote. Jos pää vähän kolisee pöydänreunaan niin siitä voi halutessaan lypsää itkua varttitunnin verran. Poika raasu on temperamenttinen mutta herkkä. On siinäkin yhdistelmä...
• Ja se uhma on toki aina läsnä. Riippuu ihan päivästä mikä raivarin laukaisee. Useimmiten nälkä tai väsy yhdistettynä esimerkiksi pihalta sisälle tulemiseen. Tai se että vaivalla rakennettu palikkatorni romahtaa.

Ei vielä onnistu / ei kiinnosta pätkääkään:

• Ruokailuvälineiden itsenäinen käyttö. "Äiti syöttää" tai sormiruokailu on homman nimi. Mukista tai lasista osaa juoda vähän avustettuna mutta homma loppuu aina siihen että juoman kaataminen houkuttaa liiaksi.
• Pottahommat. Pari-kolme kertaa viikossa saadaan pissa pottaan kun jaksetaan lukea kirjoja puolisen tuntia ja houkuttimena on suklaata. Nyt ei varmaan ole oikea vaihe.
• Piirtäminen on aika heikkoa, mitään askarteluja emme ole edes kokeilleet. En taida uskaltaa antaa liimaa tai saksia tai mitään leviäviä värejä pojalle käteen vielä piiitkään aikaan. Hienomotoriikka kaipaisi vähän harjoitusta vielä. Piirtäminen yleensä loppuu siihen kun vahaliidut alkavat napsahdella poikki.
• Leikkiminen "tää tulis nyt tänne ja tekis näin" -tyyliin. Pari ikätoveria osaa tuon jo ja varmaan vertaan nyt poikaa muihin ihan liikaa. Myöskään ruoanlaittoleikit eivät kauheasti kiinnosta, vaikka naapurustossa melkein joka perheessä keitellään legosoppaa päivittäin.
• Puolensa pitäminen. Jos joku vie lelun kädestä, poika alkaa itkeä ja joko tulee syliin tai menee itsekseen raivoamaan. Mun puolesta poika saisi oppia nappaamaan lelut toisilta takaisin ja olemaan tiukkana, mutta ei kai tätä kannata ruveta opettamaan, hoidossa oppii kyllä aikanaan. Samoin poika ei töni, pure tai potki muita. Niidenkin kolttosten aikaa koittanee vielä. Huutoa ja komentamista kyllä riittää nytkin. Ylipäätään aika varovainen muita lapsia kohtaan.
• Pukeminen. Kenkiä yrittää itse laittaa jalkaan, samoin hellehattua. Muut vaatekappaleet yhdentekeviä.

Semmoista tänne. Ei käy aika pitkäksi tuon tenavan kanssa. Oma olo on välillä vielä kehnonlainen, joskin pientä valonsädettä tunnelin päässä on ehkä nähtävissä. Jos saisi öisin nukuttua niin sitten päivätkin ehkä olisivat helpompia, mutta lähes joka yö valvon 3-5 tuntia joko pahoinvoinnin tai jonkin muun vaivan tai nälän/janon takia, tai sitten ihan muuten vaan kun ei uni tule silmään vaikka väsyttää niin että meinaa järki lähteä. Hohhoijaa. Jospa tämä kohta tästä. Vinkkejä unen tulon avittamiseen otetaan vastaan, kun mitään relaksantteja tai nukahtamislääkkeitä ei nyt voi käyttää. Pimeys, raikas ilma, oikeanlainen tankkaus ja liikunta, korvatulpat kokeiltu jo.