torstai 29. tammikuuta 2015

Itse haluamiaan -lista

Blogeissa on parin viime viikon aikana kiertänyt hauska Itse haluamiaan -listausbuumi. Ensimmäinen haluaja oli Markus Kajo, ja suositut bloggaajat ovat laittaneet haluamisiaan myös nähtäville. Minusta tämä oli aika hulvaton!

Jotenka:

  1. Haluaisin, että minulla olisi ihan pirun hyvät geenit kaiken suhteen. Ei läskiä vaikka söisin mitä, ei raskausarpia, ei finnin finniä, sopusuhtainen vartalo ja kauniit mutta persoonalliset kasvot. Niin, ja pienet ja kiinteät tissit. Ja paksusta tukasta huolimatta erittäin hillitty kasvankasvu säärissä, kainaloissa ja siellä.
  2. Haluaisin osata lentää.
  3. Haluaisin olla musiikillisesti virtuoosi.
  4. Haluaisin pystyä tekemään erittäin vaikeita päätöksiä ja pysyä lujana.
  5. Haluaisin asua joko ydinkeskustassa ihanassa jugendtalossa tai maalla romanttisessa miljöössä. Mieluiten molemmissa, eli talvi- ja kesäasunto.
  6. Haluaisin voittaa lotossa tai ässäarvassa. Ei välttämättä päävoittoa mutta jonkin summan joka muuttaisi arkea.
  7. Haluaisin tykätä lasten kanssa leikkimisestä ja innostua siitä.
  8. Haluaisin päästä siihen opiskeluaikojen huumaan ja kaikkivoipaisuuden tunteeseen, kun istuttiin aamuyöhön saakka filosofoimassa ja haaveilemassa punaviinin voimin.
  9. Haluaisin olla immuuni flunssille ja vatsataudeille.
  10. Haluaisin, että paikallisjuna pysähtyy aina juuri sopivalle kohdalle laituria, ettei tarvitse vartin odottamisesta huolimatta pinkaista viittäkymmentä metriä taaksepäin.
  11. Haluaisin uudestaan matkustaa Cabo da Rocalle tuijottamaan horisonttiin. Istua kallion päällä ja vain katsoa ja kuunnella aaltojen pauhua. Myös Irlannin ja Yhdysvaltain länsirannikot kelpaavat samaan tarkoitukseen.
  12. Haluaisin oppia nauttimaan juoksemisesta.
  13. Haluaisin pystyä siirtämään tietoa päähäni usb-tikulla sen sijaan, että kahlaan ohjeita ja kirjoja läpi.
  14. Haluaisin jätti-ison akvaarion, joka olisi osa seinää. Ja jonkun hoitamaan sitä.
  15. Haluaisin käydä esivanhempieni asuinpaikoilla luovutetussa Karjalassa.
  16. Haluaisin saada tietää, onko Jumala todella olemassa.
  17. Haluaisin nuuhkia sylissäni nukkuvaa koiranpentua.
  18. Haluaisin, että joku stailaaja tulee siivoamaan ja somistamaan asuntomme tulevia asuntonäyttöjä varten.
  19. Haluaisin oppia nauttimaan kuumasta kesähelteestä ja ruskettua kauniisti.
  20. Haluaisin pystyä elämään hetkessä.
Rouva Ruuhka, oletko vielä olemassa? Haluaisin (nro 21) kuulla sinun kuulumisesi ja haluamisesi.

2 kommenttia:

  1. Moi! Kiitos haasteesta! Tulin pitkästä aikaa kurkkimaan, mitä tutuille bloggareille kuuluu. Löysin jo haasteen aikaa sitten, mutta jostain syystä kommentit ei ikinä tallentunut. Mutta siis pitikö mun kopsata tämä lista omalle sivulle ja keksiä vain siihen lisäksi numero 21? JÄrjenjuoksu ei ole näemmä ihan huipussaan.

    Onpa teiilläkin arki muuttunut tässä viimeisinä kuukausina! Onnea töihin menosta ja onnea siitä, että sulla tuntuu olevan selkeät sävelet oman jaksamisen ja avun kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nro 21 oli mun listalla ekstrakohta :) Saat toki ottaa tehtävän vastaan jos jaksat blogata siitä, mutta ei tämä mikään varsinainen haaste ollut. Omasta mielestäni vaan tämmöinen hauska juttu, koska mikäs se on mukavampaa kuin kirjoitella näitä mä haluun -postauksia :)

      Töihinpaluu oli huippujuttu - näin se vaan mieli muuttuu (sic!) ja elämä menee vähän eri polkuja kuin oli suunnitellut. Ei tullut musta intohimoista kotiäitiä, tuli työtään rakastava multitaskaaja, joka iltaisin jaksaa puuhata lasten kanssa, kun mieli on päivän aikana tuulettunut aikuisten jutuissa.

      Poista

Anna tulla jos siltä tuntuu.