sunnuntai 9. joulukuuta 2012

Havaintoja

Raskaus kestää 240 päivää, tasan saman verran kuin kaksi purkillista Multivita Raskaus + imetys -vitamiineja.

Sillä on iso ero, nukkuuko lapsi päiväunet vai ei. Viikonloppuisin meillä jää väliin ellei olla autoilemassa tai vaunuilla liikenteessä just sopivaan aikaan. Sisällä ei uni tule, jos vaan edellinen yö on ollut suht normaali. Arkisin poika nukkuu hoidossa kiltisti pitkät päiväunet, ja sitten ollaankin koko perhe vielä hereillä iltakymmeneltä, vaikka kuinka himmattaisiin menoa ajoissa ja pidettäisiin kiinni rutiineista jne. Armotontaaaaa menoaaaa, tippadaaaa....

Leijonapoika saa pikkuveljen. Kuinka ihanaa! Tunsin noin minuutin verran haikeutta siitä, että meidän perheeseen ei nyt tule tyttölasta ollenkaan, koska tämä vauva on ehdottomasti viimeinen. Mutta kaksi pientä touhuilevaa poikaa on ehkä maailman suloisin ajatus. Olenkohan tätä mieltä vielä silloin, kun pienempikin on pahimmassa riiviöiässä? Silloin tarvitaan pieni tahmea suukko ja uninen vauva-taapero, ja kaikki on (ehkä) taas hyvin.

Äidille on aika iso askel viedä poika ensimmäistä kertaa parturiin ja antaa leikata pois se naavainen vauvakihara takkupehko. Leijonapoika on nyt ihan eri näköinen, siistin tukkamallin ansiosta se näyttää vähintään jo ekaluokkalaiselta. Onneksi on tuo toinen vauva hyvää vauhtia tulossa, muuten voisi vaikka iskeä pieni haikeus siitä että pikkuinen poika ei enää ole kovin pikkuinen.

Voin vahvistaa todeksi sen, että toinen raskaus on raskaampi kuin ensimmäinen. Ekassa vältyin liitoskivuilta lähes kokonaan, nyt ne ovat jo yli viikon olleet riesana. Koko alakerta on välillä kuin pesäpallomailalla nuijittu, ja iskiaskin iski. Tukivyö, tuo petipuuhien piristäjä ja burleskityylin peruspilari, on käytössä. Yhdistettynä H&M:n sadan denierin äitiyssukkahousuihin, joissa leventävä etukiila on seitinohutta ja paljastaa lävitseen löysän ison mahan, vanhat nyt jo uudelleen punertuvat raskausarvet ja mahan alamakkaran alle rullautuneet hiutuneet pikkarit. Sanoinko jo, että tunnen oloni eroottisesti hyvin latautuneeksi?

En vielä osta sisarusrattaita. Jospa pärjäisimme kuitenkin ilman. Leijonapojalta varmasti löytyy tarvittavat kyvyt kävellä ja olla seisomalaudalla. Voi tietysti olla, että hetkittäin yhteistyökyky on niin heikko, että lapsi on pakko köyttää vöillä kiinni istuimeen, että pääsee tietä pitkin pisteestä A pisteeseen B.

Kohta on seuraava vuosi. Vauva ilmoitti itsestään kesällä, syksy meni jo, ja kun talvi loppuu ja kevät pääsee vauhtiin, pikkuveli muuttaa meille. Näyttääköhän se nyt sitten minulta, kun Leijonapoika onkin isänsä näköinen? Ja olisiko se rauhallinen, kun Leijonapoika on tullut minuun ja ei todellakaan ole rauhallinen? Olisiko se samanlainen helppo ihana hymysuuvauva kuin isoveljensä?



4 kommenttia:

  1. Mahtavaa! Ja kestämistä raskauteen. Ystäviltä olen kuullut, että heilläkin on kakkosraskaus ollut rankempi. Minulla ei ole muistoissa juuri mitään negatiivista raskauteen liittyvää, joten elän ystävien raskauksissa ihan fiilispohjalla...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kyllä tämä tästä, mitään oikeasti vakavaa ei ole, ainakaan vielä. Mä en vaan taida olla niitä ihmisiä jotka raskausaikana voi paremmin kuin ikinä. Osansa tässä on toki työssäkäynnillä ja vilkkaalla kaksivuotiaalla - aina silloin just tekis mieli oikaista sohvalle kun ei voi.

      Poista
  2. Ihania aatteita :)! Vuosi sitten olin samassa tilanteessa, voi hyvänen :)...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin se aika kuluu... Nyt mä kaiholla muistelen Leijonapojan vauva-aikaa, vaikka silloin ajattelin että kohta varmaan helpottaa, kohta varmaan helpottaa. Noh, huonona yönä aikaa lasketaan minuuteissa, ja jälkikäteen ehkä vuosissa. Vaan on nää lapset niin rakkaita <3

      Poista

Anna tulla jos siltä tuntuu.