tiistai 8. tammikuuta 2013

Liebster-palkinto

Oih, sain taas palkinnon kanssabloggaajalta! Liebster on saksaa ja tarkoittaa rakkainta ja parhainta. Maininnan tarkoituksena on boostata vähemmän seurattujen blogien suosittuutta. Kummallista että mikään seuraamani blogi olisi jotenkin "vähemmän suosittu", huippujahan ne kaikki on, koska mulla yksinkertaisesti on niin pahuksen hyvä kirjallinen maku. Mutta se epäkohta, että joku ei tuntisi seuraamiani blogeja, on kyllä korjattava pikaisesti. 

Liebster-säännöt:

Kiitä antajaa ja linkitä bloggaaja, jolta sait palkinnon.
Kiitos Rouva Ruuhka! Lehmänhermoinen äiti, jonka arki epäilemättä on, hmm, dynaamista, kahden pikkumurusen kanssa, kun mies tekee paljon töitä. Ihailen Rouva Ruuhkan tapaa nousta ongelmiensa yläpuolelle eikä marinoitua omissa liemissään. Tai ainakin siltä se vaikuttaa lukijalle :)

Valitse viisi blogia, joilla on alle 200 lukijaa, ja kerro tästä maininnasta heille jättämällä kommentti heidän blogiinsa.
Melko moni seuraamani bloggaaja onkin haasteen jo saanut, mutta laitetaanpa näihin blogeihin: Kaksoiselämää, Perheillään ja Nyt kun olet siinä. Humanistin matikalla tuo on melko lailla viisi.

Toivo, että ihmiset, joille annoit palkinnon, jakavat sen edelleen eteenpäin omille viidelle suosikilleen.
No näin minä toivon. Jakoon, jakoon.

Tunnustukseen kuuluu tehdä viiden parhaan listoja kaikenlaisista asioista. Tässä omani: 

Top 5 hyvän mielen tuojat:
1. Mies ja lapsi/lapset. Mun rakkaat, joista en ikinä, ikinä luopuisi.
2. Suklaa. (Say no more.)
3. Vauvantavaroiden hypistely ja kodin valmistelu vauvan tuloon.
4. Nukkuva taapero vieressä tuhisemassa ja pitämässä kädestä kiinni.
5. Isovanhemmat, joita ilman meidän arki olisi hyvin paljon hankalampaa.

Top 5 asiat joita tarvitsen päivittäin:
1. Oma hetki. Olkoon se transsiin vaipuminen ruuhkajunassa, nopea surffailu samalla kun lapsi katsoo dvd:tä tai rauhallinen tunti teekupin ja kynttilän äärellä. Pieni hetki ajatuksille on oltava, tai pää räjähtää. En koskaan ole ollut niitä ihmisiä joilla virtaa riittää sitä enemmän, mitä täydempi on kalenteri.
2. Suklaa. (Say no more.)
3. Raha.
4. Juttuseura. Jos ei ole live-seuraa tai kaveria luurin päässä, chat, facebook tai blogit käyvät. Täysin omissa oloissani en oikein jaksa koko päivää olla.
5. Sensai 38 -maskara ja Cliniquen meikkipuuteri. Ainakin niinä päivinä näitä tarvitaan, kun käyn töissä. Eli 5 päivää viikossa.

Top 5 kirjat:
1. Kjell Westön tuotanto
2. Juha Itkosen tuotanto
3. Annie Proulxin tuotanto
4. Pauli Kohelo: Ohessa tilinumeroni
5. Marian Keyesit englanniksi tai jollain vieraalla kielellä (chick lit ei vaan toimi suomeksi!)
Tiedän että tuotanto ei ole sama kuin kirja, mutta en osaa päättää mikä Westöistä, Itkosista tai Proulxeista olisi paras. Jos tykkäät noista kirjoista, ymmärrät pointtini.

Top 5 laulajat/bändit:
1. Rajaton
2. Johnny Cash
3. Emma Salokoski
4. Coldplay
5. U2
Ja kerta kiellon päälle: Bo Kaspers Orkester.

Top 5 materialistiset joululahjatoiveet:
1. Rahaa
2. Sarpanevan valurautapata
3. Oikein laadukkaat ulkoiluvaatteet talveen ja välikauteen
4. Kakkosauto
5. Lahjakortti, jolla pääsee konserttiin, ravintolaan, luksushotelliin-/kylpylään ja hemmotteluhoitoon. 24h pako arjesta, kiitos.

Top 5 ruoat:
1. Naudan sisäfile, medium plus.
2. Graavi- ja kylmäsavukalat ranskankerman ja punasipulin kera, joko saaristolaisleivän tai paahtoleivän päällä.
3. Suklaa. (Say no more.)
4. Kevytkola. Joo-o, aikamoinen downgrade pihvistä ja kaloista, mutta kun mä tykkään.
5. Risotto, jossa ei ole voita, valkoviiniä ja parmesaania säästelty. Mahdollisesti siinä saa olla esim. tatteja, artisokkaa tai parsaa.

Top 5 matka-/käyntikohteet:
1. New York
2. Madeira
3. Salzburg
4. Jokin paratiisisaari
5. Irlanti/Skotlanti
Ja jokerina vielä: mökkiloma jollain tutulla rakkaalla mökillä hyvässä seurassa.

Top 5 adjektiivit, jotka kuvaavat itseä:
1. Kärsimätön
2. Sarkastinen
3. Laiska
4. Mukavuudenhaluinen
5. Avulias
Ja edelliset eivät siis ole missään ristiriidassa keskenään, ainakaan omasta mielestäni. Voisin lisätä listaan vielä että äkkipikainen, jyrkkä, huumorintajuinen, hedonistinen.

Top 5 asiat joista unelmoin:
1. Taloudellisten huolten poistuminen ja riittävä rahantulo pitämään yllä vaatimustasoani. Vähän niin kuin deus ex machina -tyyliin, kun en kuitenkaan viitsi tehdä tarpeeksi paljon töitä todella ison palkan eteen. Lottovoitto kelpaa, tai vaikka ässäarvasta se parisataatuhatta. :)
2. Hyvä synnytys. Saattaa jäädä haaveeksi, koska hyvään synnytykseen kuuluisi mielestäni se, että se olisi kohtalaisen siedettäväkipuinen, ei pahoinvointia ja oksentamista, ei suurta verenhukkaa tai muita villejä kortteja, ei repeämiä, kestoltaan max. 6 tuntia mutta ei syöksysynnytyskään. Käsi pystyyn se joka on tämmöisen kokenut...
3. Lasten vaipattomuus, yleinen omatoimisuus ja edes alkeellinen oman järjen käyttö joskus tulevaisuudessa.
4. Mystinen 25 kg painonpudotus ilman sen kummempia ponnisteluja ja sen myötä löysän nahan kiinteytyminen. Tähän liittyen ehkä shoppailukierros niin, että voin ostaa vaatteita joista tykkään, ei vain vaatteita jotka mahtuvat tai joiden malli on minulle edullinen.
5. Läheisten pysyminen terveinä ja toimintakykyisinä, ja oman avioliiton kestäminen ilman suurempia karikoita pikkulapsi-iän yli. Voisi sitä kipinääkin vähän toivoa, on päässyt hiipumaan kun ei sänkyhommat oikein tässä hormonitilassa kiinnosta, ja aikuisten tunnit vuorokaudessa keskittyvät välille 22-06. Kunhan se imetys joskus loppuu niin sitten tiedän kyllä pääseväni taas peuhaamisen makuun, ainakin jos muun ajankäytön puolesta sellaiselle jää aikaa.

Top 5 elämänohjeet:
1. Kaikki järjestyy. Millä aikavälillä, on ehkä vielä hämärän peitossa, mutta aina kaikki jotenkin järjestyy.
2. Lupaukset on pidettävä. No, ainakin pitää tosissaan yrittää. Oharit on äärimmäisen raivostuttavia.
3. Mieti pieni hetki ennen kuin sanot mitään tyhmää. Tällä ohjeella olen saanut avioliittoni kestämään ja ystäviäkin on paljon jäljellä.
4. Ei se ole niin vakavaa. Tämän kun vielä itsekin joskus muistaisi.
5. Rakasta ilman vaatimusta vastarakkaudesta. Vaikeaa mutta palkitsevaa. Äideille lienee tuttu tunne.

2 kommenttia:

  1. Kiitos ja toteutettu on! Taisin apinoida muutamassa kohdassa sinua ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä ja saa apinoida, mulla on niin hyviä mielipiteitä ;-)

      Poista

Anna tulla jos siltä tuntuu.