Ympärilläni lähes kaikki tutut samanikäisten esikoisten äidit ovat perheenlisäyspuuhissa: joko raskaana tai pikkukakkosen hoitopuuhissa. Tämä tietysti pistää myös omaan päähäni ajatuksia. Haluanko toisen lapsen vai ei, ja mikä olisi sopiva ikäero?
(Ymmärrän toki, että kaikki eivät voi valita tulevatko raskaaksi vai ei, ja itsekään en tietysti voi ennalta tietää. Toivon että jos haluan toisen lapsen niin kroppani olisi yhteistyökykyinen. Tämäkin ikäeropohdinta on täysin spekulatiivista.)
Aluksi ajattelin että en halua lapsia. Sitten ajattelin, että ehkä kaduttaa enemmän tekemättä jättäminen kuin tekeminen. No, nyt on leijonapoika ja elämä on yleensä oikein kivaa, joskus tietysti on sellaisia päiviä että lähettäisin lapsen vaikka heti jonnekin kaukaiselle kiertoradalle. Toisaalta on tosi ihanaa että lapsi on koko ajan omatoimisempi ja myös hoitoavun hyödyntäminen onnistuu todella helposti. Saa nukkua aika hyvin, minun kehoni on kokonaan minun. Ja toisaalta... ne potkut vatsassa, se pikkuvauvan tuoksu, ensimmäiset hampaattomat hymyt, maaginen äidin ja vauvan yhteys kiireettömillä imetyshetkillä. Miten uskomattoman ihanan pakahduttavan suloista! Ja toisaalta. Lamaannuttava raskauspahoinvointi, tukala viimeinen kolmannes, synnytys (uh!), valvomiset, täysin aivottoman vilkasliikkeisen yksivuotiaan vahtiminen, raivoava taapero, ja tähän päälle vielä todella vilkas esikoinen, joka on tämän tästä pahanteossa. Ja asuntokin kävisi ahtaaksi... Mutta jotenkin tuo kello taas tikittää, tai ainakin jotain piipittää. (Paristot loppu?) Totta kai tiedän, että ikinä ei tule sitä katumaan että on hankkinut lapsen/lapsia, se ainokainen tai ne molemmat ovat ihan mielettömän rakkaita.
Tuntuu, että mieli muuttuu monta kertaa saman päivän aikana. Oikeasti meidän perheelle järkevin vaihtoehto olisi odottaa että leijonapoika on kolme-neljävuotias ja miettiä sitten toista vauvaa. Näin äiti jaksaa parhaiten ja myös taloudelliset kuviot yms. olisivat jo vähän lutviutuneet nykyisestä sinnittelystä. En itse ole mitään erityistä koulukuntaa lasten ikäerojen suhteen, esimerkkejä puoleen ja toiseen löytyy omasta elämästä ja lähipiiristä vaikka millä mitalla. Eniten mietityttää oma jaksaminen, ja sen puolesta puhuu reiluhko ikäero.
Mies kyllä jo ilmoitti olevansa valmis toiseen lapseen. Päätöksenteko on tässä vähän niin kuin minun harteillani, kääk! Kaurapuuroaivoilla ei taideta kummoisia swot-analyysejä saada aikaan, ja intuitio heiluu laidasta laitaan kuin laiva myrskyssä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Anna tulla jos siltä tuntuu.